Liiterin jatke

Liiteri alkaa käydä pieneksi kun polttopuuta on sekä kaadettu omasta pihasta että saatu vähän sieltä ja täältä ja muutenkin liiterin mitoitus on vähän niin ja näin. Täysi liiteri riittää nippanappa talven yli, joten pieni lisäreservi ei haittaa ollenkaan. Tämän päivän nikkarointiprojektina otin sitten lopultakin liiterin entrauksen ja pienen katoksen liiterin taakse.

20140507_001Huoltopuolella oli puuttuva harjapelti. Liiteri on ilmeisesti siirretty jostain nykyiselle paikalleen ja harjapellit on jäänyt laittamatta paikoilleen. Kosteus on tehnyt tehtävänsä harjalautojen kanssa, mutta tallin nurkista löytyi passelit pellit paikoilleenlaittoa vaille valmiina.

DSC_0202Makita kouraan, pellit katolle ja kourallinen kateruuveja ja homma oli puolessa tunnissa valmis. Mikä lie syynä ettei noita valmiita peltejä ole aikanaan laitettu paikoilleen.

Peltien jälkeen laajennoksen pariin. Pidemmän aikaa olen pyöritellyt ajatusta tehdä liiterin taakse katos johon pinota klapeja kuivamaan. Edelliset asujat pitivät vastaavantyylisiä katoksia liiterin sivustoilla, mutta ne eivät oikein omaan silmään iske, niin laajennos liiterin taakse on looginen vaihtoehto.

DSC_0221Pohjaksi päätyi saatu kuormalavantapainen. Alle lecaharkon palaset ja päälle katos. Simppeli rakennelma ja joutovärkkiä löytyy nurkista senverran että tuon saa tehtyä ilman visiittiä lautatarhalle. Kompura, naulain, sirkkeli ja muuta rekvisiittaa paikalle ja takomaan. Muutama tunti myöhemmin (josta liki tunti meni puhelimessa) homma oli valmiina.

20140507_002Vesikatteen virkaa toimittaa vanha kevytpeite. Tuo ei varmasti ole kovin pitkäikäinen, mutta välttää se nyt ensihätään. Tuohon päälle joutunee vetämään vaikkapa raskaspeitteen niin veden ja lumenkestävyys paranee melkoisesti. Järin suuri tuosta laajennoksesta ei tullut, katon ulkoreuna on n. 150cm liiterin seinästä, mutta kyllä siihen muutama pinokuutio klapeja kuitenkin mahtuu.

20140507_003Erityisen kaunis tuo ei ole, mutta ajaa asiansa. Runkonaulain lunasti jälleen paikkansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *