Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2014

Joulu hiipii tupaan..

Joulun tulo alkaa hiljalleen näkyä sisälläkin. Verhoja on vaihdeltu ja valoja ripusteltu sinne tänne. Ensimmäiset joulukukatkin on jo hankittu. Tosin pakko todeta, että ihan liian vähän on joulujuttuja nurkkiin kertynyt, mikä ehkä johtuu siitä, ettei ole aiempina jouluina tullut isommin kotia laitettua. Joulu on tähän asti aina reissattu mummolasta toiseen ja asunnot ovat olleet huomattavasti pienempiä. Silloin on riittänytkin se pieni laittaminen. Tänä vuonna vietetään ensimmäinen kotijoulu. Ja muutenkin on intoa ja halua laitella kotia oikeasti jouluiseksi. image

imageimageimage
imageimageimageViime viikot ovat menneet tiiviisti kaikenlaisten pikkupuuhien parissa, joululahjalistan lyhentämisen lisäksi myös keskimmäisen muksun 4-vuotissynttäreiden valmistelu on ottanut oman aikansa. Ja tietysti ne joulukortit…image

imageTyön alla on ollut myös mm.  kummitytön synttärilahjahippo, esikoisen pörröhuivi sekä veljen tilaama ”ruma sekä kirkasvärinen koiran villapaita”. Koira rassu, mutta jospa vähän toisi heijastusta pimeään tämä kasarihirvitys.imageimageimageimage

imageLunta ja pakkasta toivoin viimeksikin ja sitä vähän muutamaksi päiväksi saatiin lumimyräkän myötä. Nytpä ne ihanat talvisäät ovat (jälleen) muisto vaan, mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, josko kohta ulkona näyttäisi taas tältä.imageimage

Lahjatehtaalta päivää

Pihalla on märkää ja pimeää, joten sisäpäiviä on ollut viimeaikoina riittävästi.  Sehän toki tarkoittaa sitä, että päivän touhujen ohessa on kerennyt aina sitä sun tätä näpertää. Joulukin lähestyy vauhdilla, niinpä lähipiirin lahjoja on värkkäilty illan hämyssä, niitä kun ei enää lasten silmien alla tehdäkään.

Tänä syksynä on kyllä tullut tehtyä paljon kaikkea erilaista, mikä on vallan mukavaa vaihtelua. Jotakin ihan julkaisukelpoistakin on kertynyt, jotta ei ihan tylsäksi menisi…image image image image image