Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2016

Vain hiekka puuttuu..

Vapun vietto on tähän asti ollut kirjaimellisesti työn juhlaa. Sää suosi ja hurjasti saatiin aikaan ja sen kyllä nahoissaan tuntee.

Isäntä aloitti päivän touhut tahollaan ja niinpä kasvimaa on jälleen möyhennetty tulevan kesän kasvatuskoitosta varten.
imageSillä välin jatkoin siitä mihin eilen jäin ja hiekkalaatikon uudistus eteni. Ensin kaivelin laajennuksen syvyyden sopivaksi..image..sen jälkeen sai entinen kehikko kyytiä. imageLaatikon sisukset pois. Jokunen kivikin yllättäen seassa..
image..kuten kuvasta näkyy, aika pehmeää oli puutavara. imageMuutamia tunteja ja lukuisia voimasanoja myöhemmin liiterin luona makoilevasta pöllikasasta löytyi parkattu kehikko. Nyt uupuu enää uusi hiekka..
imageJa pitäähän sitä jotenkin tasoittaa tilanne, päivän päätteeksi katettiin iltapalapöytää vähän reilummalla kädellä.image

Ihan pihalla

Viime viikkoina, kelien niin salliessa, kaikki liikenevä aika on mennyt pihalla kevätsiivouksen parissa. Piha alkaa olla suunnilleen puhdistettuna ja kasvimaan päällä nuotiota riittävästi polteltu, joten on aika aloittaa talven aikana hyvin suunnitellut projektit.

Hiekkalaatikon suurennus on ollut ajatuksena jo ensimmäisestä kesästä lähtien, se vaan aina on jäänyt ajatustasolle. Mutta pelkkä ajatus ei hiekkalaatikkoa ole saanut suurennettua. Ja koskapa isäntä sai talven aikana rapistuneen kottikärrynkin tuunattua uuteen uskoon ja nurkista löytyy pistolapio, niin oli aika tarttua tuumasta toimeen. Parin tunnin aikana siirtyi x määrä maata paikasta a paikkaan b ja homma alkaa olla hyvällä alulla.imageimageVielä syvyyttä vähän lisää ja vanhan version purkaminen, niin saa ruveta uuden laatikon tekoon. Muutama hikipisara taitaa sitä ennen vielä virrata.

Isännällä on omat projektinsa tahollaan,  kertokoon niistä sitten itse lisää.

Kevätpäiviä ja kukkaraitoja

Viikonvaihde hujahti tiiviisti ulkoillessa. Aurinkoiset kelit hellivät ja lumet katosivat pihalta silmissä. Niinpä sitä pääsi kuin pääsikin haravan varteen ja pihan raivaus alkoi jälleen. imagePyöräilykausikin on aloitettu ja kyllä siinä pienin äidin hermoja testailee rämäpäisyydellään.
image

Aina ei retkeilykään tarvitse suuria järjestelyjä, oma piha kelpaa vallan hyvin näin talven jälkeen retkeilykohteeksi. Välipala maistuu heti paljon paremmalle ulkona.
image Takapiha ja kasvimaan välitön läheisyys koki siis jälleen mullistuksen mäntyjen kaadon myötä. Piha laajenee kummasti tulevan kesän aikana, jahka siivoilut ja raivaukset saadaan tehtyä. Tässä lähtötilanne, harava heilui jo sen verran, että kummasti on alue siistiytyi kuvan oton jälkeen.imagePojat innostuivat olemaan apureina roskien kuskaamisessa ja kovasti avuksi olivatkin.
imageViime viikolla löysin ohjeen kukkaraidan tekemiseen ja sitähän piti päästä sitten kokeilemaan. Kummasti muuttui sukan ilme hienommaksi ja sehän innosti vaan enemmän. Niinpä valmistui ennätysajassa pari paria pitkävartista sukkia (pitkillä koulupäivillä ja luennoilla voi olla osuutta asiaan). Ja onhan nämä vaan ihanat…
image image image imageKeväiset kelit ovat petollisia, varsinkin jos tykkää läträtä veden kanssa. Niinpä nyt pidetään nuhanenien kanssa sairastupaa. ”Onneksi” pihalle puhaltaa hyinen pohjoistuuli, joten auringonpaiste ei liikaa houkuttele sairastajia ulkoilemaan. Tänään sain pari ikkunaa pestyä ja vähän kaappia pengottua, joten jos sairastelu jatkuu, niin ehkäpä myös sisätilojen raivaus vähän etenee.

Vierivä kivi…

..ei sammaloidu, tai tässä tapauksessa touhukkaat kädet. Koulun penkille on palattu ja sen taas huomaa. Luennoilla istuessa puikot suhisee ja valmista tulee ihan huomaamatta. Ihme kyllä nurkat ei valmiista töistä ole pullollaan, kun sitä mukaa katoavat, kun niitä valmiiksi saa. Ilmaantuu kummasti arpajaisia, synttäreitä ja muita kissan ristiäisiä mihin sitten onkin vieminen valmiina.

Nämä pitkävartiset Anelmaisten innoittamat sukat ovat nyt vieneet ihan mennessään, mielessä kummittelee jos jonkinlaisia väriyhdistelmiä, joita on ihan pakko päästä kokeilemaan.
image image image imageVälillä tulee tosin muutakin tehtyä kuin sukkia. Tyttö ihastui viime kesänä tehtyyn laukkuun ja toivoi itselleen laukkua myös. Ja koska olen kovin kiintynyt omaani, niin mielelläni toiveen toteutinkin. image imageViimeiset kuuteetkin sain tuhottua ennen pääsiäistä tähän koriin. image Ja koska kevät, niin sehän tietää myös sitä, että pihalle alkaa mieli vetää. Liiteri on kummasti tyhjentynyt, joten kuluneella viikolla Fiskars onkin tarjonnut terapeuttista vastapainoa opiskelulle sekä sukkapuikoille. Isäntäväki ystävällisesti sahaili mukavan pikku läjän pilkottavaa ja emäntähän tykkää.image image

Valoa on pihaan tullut kummasti puun kaadon myötä. Väitän myös, että nopeammin on lumi kadonnut tänä keväänä, ehkä kohta siis pääsen haravan varteenkin….

Kevät tulee, katso kuvat

20160329_194748Kassalan nörtti on keskittynyt viimeaikoina lähinnä saamaan edellisiä projekteja eteenpäin ja ehkä jopa valmiiksi uusien sijaan. Mitään isompaa raapusteltavaa näistä ei kuitenkaan vielä tässä kohtaa ole, mutta ettei bloggaamisen riemu aivan täysin unohdu niin koostetaan vähän kevään kuulumisia.

Puiden kaadon jälkeen satoi lunta, mutta nyt hiljalleen alkaa kevät olla sillä mallilla että rungot löytyvät puiden alta. Loput karsinnat ja katkominen sopivampaan mittaan on lähitulevaisuudessa projektina ja kunhan rungot saa järkeviin mittoihin niin niistä on tarkoitus pihan nurkalle vähän nikkaroida. Tästä kumminkin lisää sitten kun asia on vähän ajankohtaisempi.

Viikolla päänvaivaa aiheutti ylläolevassa kuvassakin näkyvä jäässä oleva rumpu. Vesi valui iloisesti pihatien yli ja yritti viedä sen mennessään. Kaverilta lainattu uppopumppu siirsi vettä pari päivää ja ongelma saatiin ainakin väliaikaisesti poistettua. Kunhan loputkin lumet sulaa ja ojassa ei ole enää metriä vettä niin pitää tutkia tilannetta tarkemmin. Tässäkohtaa on pieni epäily että rumpu on täyttynyt hiekalla ja muulla moskalla.

Kasvatusten puolesta ajatus oli ottaa tänä vuonna vähän rauhallisemmin. Ajatuksen tasollehan tuo jäi.

20160310_004752Monenlaista chiliä, tomaattia, pari kurkkua. Lisää pitäisi pistää itämään kun vaan löytyisi pöytätilaa idätykseen.

Muutoin projektilistalla on ollut normaalien autoremonttien lisäksi edelleen tallissa pötköttävä verku ja jonkinmoisena uutuutena 3D-printteri, mutta etenkin tuosta jälkimmäisestä lisää joskus tulevaisuudessa.