Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2015

Ruusuja ja lapasia

Omille varpaille ei ole vielä tänä talvena tullut uusia sukkia tehtyä ja pitkään olenkin pyöritellyt, että mimmoiset haluaisin. Langat ovat olleet jo kauan laatikossa odottamassa, pari vyyhtiä lahjaksi saatuja Roosa nauha -sukkalankoja. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin tekemään sukat ihan lankojen mukana tulleen sukkaohjevihkosen mukaan, mallin nimi Ingrid. Muuten hyvä, mutta ensimmäisen sukan puolessa välissä totesin, että uusiksi meni. Jälleen kerran meni siis mallin muokkaamiseksi ja soveltamiseksi. Kuvio on mallin mukainen, mutta muuten sukan tein oman pään mukaan. Tykkään, että villasukka saa olla napakka ja hyvin istuva, varsinkin kirjoneulesukissa. Lanka on uusi tuttavuus, jännä nähä miten käytössä kestää.image image

Kuten epäilinkin, lapashomma lähti vähän lapasesta… Jäin totaalisesti koukkuun. Värit ovat langoissa niin mahtavat ja on kiehtovaa miten ne vielä sitten muokkautuvat paremmiksi huovuttamisen jälkeen. image image

Seuraava väripläjäys siellä jo huutelee puikoille, kun muut työn alla olevat hommat kaipaavat lisää lankaa.. :)

Romantiikkaa arkeen, pikkubudjetilla

imageToisen puoliskon kanssa on piakkoin 13 vuotta taivallettu samaa polkua. Ja koskapa vuosipäivä osuu tänä vuonna maanantaille, otin pienen varaslähdön ja järkkäsin yllätyksen jo nyt viikonloppuna. Lapsukaiset pääsivät mummolaan ja me vietetiin ilta ihan kahdelleen kotona. Saunomista ajan kanssa ja hyvää ruokaa. Ehkäpä vielä joskus merkkipäivää vietetään muuallakin kuin kotioloissa, mutta kyllä pienellä vaivalla ja budjetilla saa kummasti aikaan piristystä.

Pakastimen uumenista löysin palan naudan filettä, joten illallinen perustui varsin perinteisesti pippuripihviin ja ylipäätään siihen mitä kaapeista valmiina jo löytyi. Jälkiruuan valmistin jo edellisenä iltana, miehen touhutessa tallilla.

Illan menu

Alkuruoka

Jääsalaatti, paprika, punasipuli, paprikatäytteiset oliivit, fetakuutioita aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Jääsalaatti, paprika, punasipuli, paprikatäytteiset oliivit, fetakuutioita aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Pääruoka

Pippuripihvi ja lohkoperunat valkosipulilla

Pippuripihvi ja lohkoperunat valkosipulilla

Jälkiruoka

Valkosuklaa-vadelma pannacotta

Valkosuklaa-vadelma pannacotta

Erittäin onnistunut ja juhlava kokonaisuus, nälkä ei jäänyt. Kun pahin ähky hellitti, täräytti isäntä vielä meille espressot (kerran hyllystä sellainenkin pannu löytyy) kruunaamaan kokonaisuuden. Sen verran harvoin tulee tuota käytettyä, joten hieman ehkä oli maku puruissa jo kärsinyt. Kaikenkaikkiaan oli mukavan rento ilta ja mikä parasta, onnistuin yllättämään ihan kunnolla!image

Pullantuoksua ja tammikuun viimeiset tuotokset

Lapset sairastavat ja ulkona tuiskuttaa, joten päivän voi käyttää vaikka leipomiseen. Aamulla jäi puurokattilaan hieman neljän viljan puuroa ja jääkapissa majaili porkkanaraasteen jämät. Niistäpä siis mausteet tämän päivän sämpylätaikinaan. Viimeinen silaus sitten sydänmuotilla, joten vallan sydämelliset sämpylät tuli paisteltua.image image

Ja kun vauhtiin kerran päästiin, niin samalla tuli sitten leivottua pullia sekä täytettyjä sarvia. Pakastimen täytettä taas vähäksi aikaa. imageKerkesinpä tammikuulle vielä yhden parin lapasiakin tekemään. Tosin huovutuksen tein sitten tänä aamuna, mutta lapaset tuli neulottua muuten illalla elokuvaa katsellessa. Eli aikuisen käteen passelit huovutetut lapaset varren kera. Ja ihanan vihreissä sävyissä.image

 

Tammikuun tekeleistä esittelemättä on jäänyt tämä huivi, jonka neuloin äidilleni lahjaksi. Valmiina on jo jonkin aikaa ollut, mutta viimeistelyn tein vasta perjantai iltana, joten silläkin on kuvaamatta jäänyt.image