Jo edellinen omistaja oli ripustanut lankun parin pihamännyn väliin ja lankkuun pihakiikun. Tästä on jo tuo parempi puolisko joskus toissakeväänä lyhyesti tarinoinutkin. Lankku on jo vaihdettu kertaalleen, samaten saparokoukut joissa kiikku roikkuu. Nyt taas männäviikolla napsahti koukku poikki.
Ihan marketista haettu joku perus saparokoukku, koko luokkaa 8×120 tai jotain. Ostopaikkaa tai merkkiä en muista, mutta saman oloisia värkkejä löytyy jokaisesta rautakaupasta. Tohtisin väittää että melkoisen haurasta tavaraa. Tämäkään ei antanut minkäänlaisia ennakkovaroituksia vaan katkesi kesken kiikkumisen.
Toinen koukku ei ollut kaukana katkeamisesta sekään. Molempien murtumakohdat hieman lankun sisällä. Onneksi tälläkin kertaa selvittiin säikähdyksellä mutta ainahan kiikusta tippuminen (saati sitten kiikun kanssa tippuminen) saa aikaan vähintäänkin itkua ja huutoa.
Kun kaupasta ei kerran saa kestävää niin sitten on pakko tehdä itse. Tallista löytyi pätkä 10mm harjaterästä ja 3×30 lattarautaa. Heitin ne auton perään ja suunnistin Koivuniemen Verstaalle parin kilometrin päähän.
Harjateräs vääntyi pienen lämmittelyn ja vasaroinnin seurauksena saparolle ja lattaraudasta syntyi pari J-koukkua lankun yli heitettäväksi. Jäin jälleen kerran kaveripalveluksen pystyyn ja suunnistelin takaisin omalle tallille.
Harjateräs puolivälistä poikki, saparo lattaraudan kylkeen migilangalla ja lattaan vielä pari reikää ruuvia varten.
Näiden luulisi kestävän, tai ainakin antavan ennakkovaroituksen ennen katkeamista.
Koukut lankun yli, varmistus lankkuun parilla ruuvilla per koukku ja kiikku takaisin roikkumaan. Seuraavana päivänä tuli vielä vähän lisäremonttia, kun saparokoukun katkeamisen myötä kiikkujien paino oli repäissyt poikkilankun ruuvit (5×120) poikki. Ruuvit tuli korvattua 8×110 täkkipulteilla ja reilun kokoisilla rikoilla.
Josko tuossa taas kiikkuisi muutaman tovin ilman kaluston hajoamista. Suurin ihmetyksen aihe on nuo katkeilevat saparokoukut. Kuten todettua noita on mennyt meidän muksuilla jo 2 kappaletta poikki ja molemmilla kerroilla koukku on ollut päälisin puolin ihan hyvän näköinen. Varmistelkaapa koukkunne, joku kerta tuosta ei enää selvitä mustelmilla kun kiikun ripustukset päättävät katketa kesken vauhtien.
Ensimmäinen revisio tulisijasta tuli vain tekaistua paikoilleen varsinaisen lopullisen ajatuksen kypsymistä odotellessa. Kaivoin maata, juuria ja turvetta n. metrin halkaisijaltaan olevasta kuopasta pistolapion terän verran. Vanhan metsäpohjan juuristo yhdistettynä hieman turpeiseen maahan ei ole oikein paras mahdollinen seuralainen tulisijalle. Kuopan pohjalle kippasin pari kottikärryllistä kiviä ja päälle varastin hiekkalaatikolta kottikärryllisen hiekkaa.
Pedin päälle sitten isompia kiviä kehäksi ja lisää hiekkaa kivien väliin. Ajaa ihan hyvin asiansa, mutta jo nyt parin käyttökerran jälkeen seuraava revisio alkaa kypsymään korvienvälissä, siitä kuitenkin joskus myöhemmin lisää.
Mutka rakennustarvikeliikkeeseen ja 5 pakkaa palahuopaa ja kilo 20 millistä naulaa peräkontista kottikärryyn ja pelipaikalle. Jälkeenpäin huopaa piti vielä hakea paketti lisää, samaten naulat loppuivat räystäiden osalta kesken. Tässäkohtaa tuli hakattua vielä yksi kakkosnelonen räystään alle pitkittäin ihan varmuuden vuoksi tasaamaan räystään kuormaa koko laudoitukselle yksittäisten lautojen sijaan.
Sen jälkeen homma onkin sitten kohtuu simppeliä. Huovan pohjasta suojapaperi irti, liimapinta edelliseen kerrokseen kiinni ja nauloja perään. Kuten kuvastakin näkyy niin räystään reunalle tuli hakattua nauloja vähän tiheämpään kuin olisi välttämättä tarvinnut, Taka-ajatus on että kunhan tuohon räystään alle saa puuvaraston tehtyä niin tuo alareuna räystäästä kestää vähän enemmän lääppimistä.
Huovan laittoon meni pari iltaa. Harjakaiset tuli sovittua jo etukäteen, joten loput huovasta naputeltiin kiinni ihan talkoilla. Samalla tuli katon kestävyyttä koeteltua kun kolme atleettista huovankiinnittäjää oli yhtäaikaa hommissa. Kiitokset vielä täälläkin talkooväelle.
Huovan kiinnityksen jälkeen tulikin sitten vastaan harjakaisten vietto, loimulohi maistui mallasjuoman kanssa ja makkaraakin saatiin tikun nokassa poltettua. Tällaisia iltoja on toivonmukaan odotettavissa jatkossa lisääkin.
Harjakaisista huolimatta homma ei kuitenkaan ollut vielä valmis. Huopa tuli vielä taitettua räystään yli naulojen kanssa, otsalaudat heitin samaten paikoilleen. Ylimääräistä huopaa yritin ensin hieman heikolla menestyksellä veistellä ihan morapuukolla. Puukon terä on aivan liian leveä huovan leikkuuseen ja jäljestä tuli nätistikin sanoen hieman epätasainen. Kuvassa näkyvät reunat tuli sitten leikeltyä katkoteräveitsellä, jolla homma onnistuikin jo ihan kohtuu hyvin. Aivan viivasuoraa räystästä tuollakaan konstilla ei tullut, mutta syypää löytyy tylsemmästä päästä puukkoa.
Tässäkohtaa projektin kanssa oli kuitenkin edessä pienet tuulettelut, sillä itse laavun voi nyt todeta olevan valmis. Perinteiden mukaan tekijän pitää kuulemma signeerata teoksensa, joten vielä viimeinen silaus hirren kylkeen.
Kalustusta tulee varmasti vielä hienosäädettyä, makkaratikuille ja tulitikuille kun olisi ihan kiva olla oma paikkansa pelkän nurkassa seisomisen sijaan. Samaten tuota tulisijaa pitää vielä jonkinverran muokata.