Avainsana-arkisto: solett

Kasvimaa valmiiksi uuteen kauteen

Lumi suli lopulta meidänkin pihalta, kuten rouva on jo ehtinyt mainitsemaan. Vaikka kasvimaalle tehtiinkin lisätilaa kaatamalla puita, niin tuo kantoja täynnä oleva maatilkku ei ihan vielä viljelykäyttöön sovellu.

Kasvimaa siis pysyy siinä missä viimevuonnakin, hieman lisää höystöä multaan ja menoksi. Istutuspenkkien teko jää rouvan vastuulle, joten kertokoot itse niistä tarkemmin, mutta kerrotaan nyt kuitenkin tuosta puutarhajyrsimestä, silläkin kun on oma tarinansa.
IMG_20150512_211435Viimesyksynä lähes naapurissa oli pari viikkoa romunkeräyspiste, jonne tuli omistakin nurkista kannettua romumetallia kierrätykseen. Kaveri oli omien roipeidensa kanssa huomannut romukonttiin heitetyn puutarhajyrsimen, joka näytti ihan käyntikuntoiselta. Samalla kun vietiin omia romuja niin jyrsin tuli nakattua paluukuormaan takaisin. Noudon jälkeen pukkasin värkin vain varastoon odottamaan sopivaa hetkeä jolloin sitä ehtisi ihmettelemään. Ensivaikutelma oli ihan positiivinen, mitä nyt kahvan vaijeri oli rispaantunut ja ruostunut jumiin.

Nyt kevään korvalla hilasin keksinnön työstettäväksi. Ihan ensimmäisenä lähdettiin positiivisella asenteella liikenteeseen, tarkistus että koneessa on öljyä ja bensiiniä tankkiin. Ihan noin vähällä ei kuitenkaan päässyt, vaikka kone vähän lupailikin käyntiinlähtöä niin lapiolla olisi kääntänyt maan nopeammin kuin repimällä narusta. Tankki ja kaasutin irti moottorin kyljestä ja kaadettu bensatilkka ämpäriin. Bensiini oli muuttunut lähinnä vappusiman näköiseksi, joten pieni puhdistusoperaatio oli tarpeen.

Kaasarin puhdistuksen ja tankin pesun jälkeen uusi yritys käynnistyksestä tuotti jo tulosta. Kone lähti käyntiin kohtuu kyselemättä komean metelin säestämänä. Hintaan kun ei kuulunut äänenvaimenninta. Änkkäri improvisoitiin kaverin nurkista löytyneestä vaimentimesta pienellä vasarasovitteella ja kahvan vaijeriksi valikoitui aina varma valinta,  eli halvin mahdollinen polkupyörätarvike.

Lopuksi vielä kotitalon nurkista pätkä lattarautaa ja siitä puukko renkaiden taakse niin koneen saa pidettyä aisoissa eikä tarvitse juosta pitkin pihoja karanneen myyrän perässä. Kunnostuksen hinnaksi kertyi vaijerin 4,5€ ja sekalaisia muita osia omista ja tuttujen nurkista. Koneella on nyt ajeltu oma kasvimaa ympäri useampaankin kertaan ja vaikkei tuo nyt toki uudenveroinen olekaan niin kyllä tuo lapiomiehen voittaa. Uusi tulppa ja remmi vielä ostoslistalle niin saa ensikesänä tehdä vielä nykyistäkin isomman kasvimaan ilman hetkellisiä käyntihäiriöitä ja vetoremmin uudelleenlaittoa 10 minuutin välein.

Kaikenlaista käypää ihmiset heittävätkin menemään. Tuommoisista myyristä pyydetään tori.fissä käyntikuntoisena 150-200€, moottorivikaisistakin yksilöistä 50-100€. Ihan tarkalleenottaen tuollainen dyykkaaminen on vissiin kiellettyä, mutta minä ainakin mielummin näen korjauskelpoiset laitteet käytössä kuin kaatopaikalla.

Jos joku tästä puunhalaamisesta haluaa sakot lähettää niin kuoreen voi pistää vaikka Hannu Karpon osoitteen.