Kyklooppi

DSCN0627Tilasinpa ebaystä otsalampun. Häppäsvärkki saapui tuossa muutama päivä sitten ja nyt on jo jonkinlaista kokemuspohjaakin tuollaisen kapistuksen kanssa elämisestä.

Noita otsalamppujahan on nykyään maailma täynnä, alkaen pienistä lenkkeilylampuista aina suunnistajien valonheittimiin. Hintahaarukka on ihan tavan marketissakin melko mellevä, internetin ihmemaassa päästään vielä ihan uusiin sfääreihin. Hakusalla oli jokatapauksessa ladattava lamppu persauk…tiedostavalle kuluttajalle soveltuvaan hintaan. Suomessa kunnollisten ladattavien otsatuikkujen hinta heiluu jossain 70€ ja ylöspäin, joka oli tälläkertaa aika paljon suolaisempi kuin ajateltu budjetti. Epäilemättä hyviä laitteita, mutta tälläkertaa turhan hintavia.

Joten ei muutakuin ebay auki ja etsimään, loppupelissä Hong Kongista löytyi Creen T6-ledillä varustettu tuikku ja 2x3000mAh 18650 Li-Ion akusto siihen perään varsin maltilliseen 15USD hintaan ilmaisella toimituksella. Eurot matkaan ja tuikku matkaamaan valtamerten yli. Toimituksessa kesti ihme kyllä vain 12 päivää. Paketti oli hieman piestyn näköinen noudettaessa ja mukana ei luonnollisesti tullut isommin käyttöohjeita tai muitakaan hienouksia. Värkki on tosin varsin yksinkertainen käyttää, akut sisään ja napista päälle.

Laite tuntuu olevan ihan jämäkkää tekoa, akusto vaikuttaa olevan ihan oikeasti ultrafireä eikä mitään ihan halvinta kloonimoskaa ja laturistakin löytyi sekä CE että suojaerotusmerkinnät. Ensivaikutelmaltaan siis ihan käypä ostos. Akuissa tuntui olevan paukkua aika kohtuudella ja tuota tuli ilta käyteltyä ihan uuden lelun ilosta, puidenhaku ja muu ulkona häärääminen onnistui oikein mukavasti ja laite toimi yhtä ärsytystä lukuunottamatta varsin moitteetta. Ärsytyspuolella on tuo noihin kiinalamppuihin jostain syystä tungettu ’tactical light’ -moodi ja toimintamoodi vaihtuu nappia painamalla off-high-low-tactical -järjestyksessä, johon ei voi vaikuttaa.

Jos joku ei tiedä, niin tuo ’tactical’ -moodi tahtoo sanoa että otsalampusta tulee strobo. Valo vilkuttaa silmämääräisesti jotain luokkaa 5-10Hz ja aiheuttaa välittömän päänsäryn ja epilepsiakohtauksen ihan terveellekin (ainakin fyysisesti) nörtille. Tuohon tottunee ja edelleen puhutaan vähän reilun kympin värkistä, joten ei nyt ihan kaikkea voi saada.

Muita ärsytyksenaiheita on nuo 18650 -akut. Näyttävät perus AA-patterilta, mutta ovat n. 1,5 kertaa suurempia. Tuollainen pahka takaraivossa ei jää huomaamatta, joskin ei tuo tuikku muutenkaan ole mikään maailman siroin yksilö. Ja kolmanneksi, tuon laitteen remmit pään ympäri ovat sinänsä ihan laadukkaat, mutta mitoitus on tehty jonnekin itämaille. Suomalainen läski kun vetää tuon päähänsä niin säätö saa olla tapissa ja silti pipon saumat painuvat otsaan. Nuo remmit saa toki jatkettua, armaalle vaimolle on tästä jo kevyt pyyntö välitetty mutta tuon tactical-moodin poisto saattaa jäädä tekemättömäksi tempuksi.

Akkujen kestoakin tuli kokeiltua. Illan käytön jälkeen yleismittari antoi lukemiksi vajaata neljää volttia, eli kumpainenkin kenno on ainakin mittarin mukaan sitä mitä pitääkin. High-moodissa ja paketista otetuilla akuilla täyttä valotehoa riitti kolmisen tuntia, sen jälkeen alkoi lataus selvästi tippumaan, mutta edelleen pilkkopimeässä olisi voinut ihan ongelmitta hakea vakallisen klapeja tms, eli arvelisin että järkevällä käytöllä hi-lo -moodien välillä ja normaalissa kulutuksessa kertalataus riittää helposti liki viikoksi.

Sitten tuo laturi. Vaikka värkissä suojaerotus ja CE-merkintä onkin, niin silti tuo on laadullisesti kaukana esim. karkeasti samannäköisestä perinteisestä Nokian laturista. Käytin värkin kuoria senverran auki, että suojaerotus näyttäisi olevan muutenkin kuin pelkkänä leimana kuoressa, mutta muutoin työnjälki oli taattua kiinalaatua, ilmeisesti käsin juotettuja komponentteja kourallinen piirilevyllä. Ajatus on oletettavasti, että akuston oma suojapiiri vetää latauksen seis kun virtaa on tarpeeksi. Ihan varauksetta en tuohon laturiin tai akustojen suojapiireihin luota, mutta nyt tätä kirjoittaessa akut on olleet latauksessa viitisen tuntia eikä savu vielä nouse.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan kelpo hankinta. Otsalamppu on laitteena ihan näppärä, jättää kädet vapaaksi vaikka valoa onkin ja sitä rataa, suosittelen lämpimästi. Tuo 15 taalan itämaanihme noin muuten on ihan positiivinen yllätys pienin varauksin.

 

4 vastausta artikkeliin ”Kyklooppi

  1. Toinen keltaisessa vanhassa mökissä asustava

    Moi! Vaimolle kiitos linkkivinkistä, facebookiton blogien suurkuluttaja tykkää!
    Onko jatkossa tulossa myös naisnäkökulmaa, eli kuvamateriaalia huoneista, sisustuksesta, niistä leivinuuniherkuista jne.? Ei sillä, että viemäriputkissa mitään vikaa olisi, mutta tasapainon (ja ehkä hieman henk.koht. kiinnostuksen kohteiden) vuoksi ;)
    Mutta siis kiva lukea kuulumisia tätä kautta, koska olen niin huono yhteydenpitäjä muuten.

    Vastaa
    1. Take Artikkelin kirjoittaja

      Leivinuuniherkut ovat päätyneet tällähetkellä pääasiassa parempiin suihin. Allekirjoittanutkin on niitä kaikesta huolimatta päässyt maistamaan. Pullan ja paistetun possun tuoksuisia tarinoita olen ehdotellut tuolle paremmalle puoliskolle, mutta ainakin toistaiseksi tuo puolikas on kieltäytynyt kunniasta. Ehkäpä mielenkiinto herää kun lukijakuntaan on saatu ainakin yksi kauniimmankin sukupuolen edustaja ;)

      Vastaa
      1. Keltaisen talon emäntä

        Painostus siirtynyt sähköiseksi ;P noh, itseasiassa on mielessä pyörinyt jo pidemmän aikaa, että siirtäisi kaikki leipomis ja käsityö yms kuvat ja jorinat pois veispuukkikansan nähtäviltä. Veikkaan, että siellä luuravilla saattaa olla lievää kyllästymistä ilmassa. Ja nyt kun tuo toinen puolisko näin näppärästi asiasta taas vihjaisi, niin ehkä on aika siirtyä sanoista tekoihin. Kun kerran on valmis paikkakin jorinoille.

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *