Lisää tenavaesteitä portaisiin

Hypätäänpä aikakoneella viikon taakse, pikkuprojekti on jäänyt kirjaamatta aikakirjoihin.

Heti muuttaessa talon portaisiin tuli hommattua portit rajoittamaan etenkin tuon nuorimmaisen tarzanin kiipeilyä. Varsinainen portaissa kulku onnistuu kyllä tuolta pienimmäiseltäkin ihan kohtuudella, mutta portaiden väleissä on senverran isot raot että niistä mahtuu putoamaan kohtuullisen korkealta. Eikä se kulkeminen ihan niin vakaata ole, että ihan täysin valvomatta voisi apinan päästää kiipeilemään.

Muutaman viikon ajan pelkkä portti riittikin ihan hyvin, mutta sitten isommat keksivät että portaiden välistä pääsee kulkemaan vaikka portti olisikin kiinni. Tietty mitä isot edellä niin sitä pienimmäinen perässä. Portaissa juoksemisen riemu kuitenkin loppui lyhyeen kun isi oli julma ja kyhäsi portaiden väliin esteet.

Pieniä kulmarautoja, puuruuveja, makita ja hetki puuhastelua. Esikoinen auttoi porttien läjäilyssä tallin puolella ja kevyen puhdetyön jälkeen portaisiin ilmaantui alimpien kolmen portaan väliin esteet.

Projektissa tuli havaittua muutama pikku juttu:

  1. Bilteman puuruuvit eivät kestä, useammastakin tuli pyöräytettyä kannat pyöreäksi
  2. Pieniä puuruuveja ei ole ikinä liikaa (näitä pitää muuten ostaa lisää)
  3. Kahteen kertaan mittaaminen ei riitä
  4. Kaappasirkkelin terä on yllättävän leveä, keskeltä viivaa leikkaaminen tekee puolitoista milliä lyhyen palikan.

Nyt on kuitenkin nuorimmaisen portaissakiipeily paremmin kontrolloitua. Nuo portit ja palikat toki poistuvat sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kunhan kuopuksellekin on kasvanut senverran järkeä päähän ettei portaissakulkemista tarvitse jatkuvasti vahtia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *