Pääsiäistä kohti

Tällä viikolla on aurinko hellinyt välillä niin paljon, että ulkona oli suorastaan lämmin. Sehän tarkoitti sitä, että pihalla lumen alta alkoi sora paistamaan ja lapset viihtyivät pimeän tuloon asti ulkona mutaleikeissä. Loppuviikosta yöpakkaset ja kylmä viima viilensivät kelin ja jäädyttivät hanget, joten nyt viikonloppuna päästiinkin keväthangille kirmailemaan ja pajunoksia keräilemään.imageimageViikon aikana on iltaisin tullut väkerrettyä pieniä ja nopeita käsitöitä. Jämäkuteista on syntynyt jokunen virkattu kori. Aina nämä tekeleet johonkin vaan katoavat, nytkin yksi pieni kori lähtee täytettynä pääsiäiskokolle arpajaispalkinnoksi, kuten myös yhdet sukkaparit.
image Soma pieni paketti siitä tulikin.imageValkoisesta trikookuteesta tuli väännettyä pienellä koukulla melkoisen jämäkkä kori. Sormet olivat kyllä tiukalla tässä touhussa, mutta lopputulos oli sen verran hyvä, että kannatti tuskailla.
imageIhanan iloinen ja värikäs pääsiäisasetelma syntyi keltaisista tulppaaneista sekä pajunoksista joille ripustettiin koristeita.
imageVirkkailujen lomassa tuli työstettyä myös tällainen kahden käden lapanen. Eipä ole ennen tämmöistä tullut tehtyä, mutta nopea neulottava oli.image

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *