Säilytysarkku, vol2

Loppusyksystä viimevuonna tuli tehtyä jo yksi arkku nurkkiin pyörimään, tämä tarina ei kuitenkaan kerro siitä. Kesän korvalla tipahti kuvainnollisesta postiluukusta kutsu häihin ja, kuten tapana on, hääparille yleensä viedään jotain joutavaa krääsää nurkkiin pyörimään onnitteluiden kera. Tuumasta siis toimeen.

Kuten projektit yleensä, niin tämäkin alkoi rakamateriaalien hankinnalla. Ihan oman kylän rautakauppa toimitti, kulmaraudalla on kokoa 40x40x4 milliä ja latta on 40×3. Ennen rautojen leikkelyä hahmottelin mittoja sisätiloissa omien lipastojen ja muiden huonekalujen kanssa, lopputulemana päädyin 70x40x40 sentin ulkomittoihin. Tämän suuren päätöksen jälkeen sitten liidulla merkki raudan kylkeen ja katkaisu kulmahiomakoneella.

Kuvan taustalla näkyy myös uusi vaaleansininen leikkikalu raudan työstämiseen, toistaiseksi tuo Wallius on lunastanut lupauksensa varsin hyvin. 3 milliseen tavaraan 2,5mm 6010 puikolla saa vielä ihan nätisti saumaa, tuosta ohuempi tavara alkaa sitten mennä haastavaksi, etenkin kun lähimarketeista ei tahdo alle 2 millin puikkoja löytyä. Mutta hitsaaminen on kokonaan oma taiteenlajinsa ja siitä en ala sen kummemmin neuvoja jakamaan, youtube on täynnä minua parempia puikonpolttajia.

Tässäkohtaa projekti sitten siirtyi kesälomareissulle mukaan. Muutama ilta omaan rauhalliseen tahtiin muutti kulmarautanipun kolmiulotteisempaan muotoon. Kuten kuvastakin näkyy, niin nurkkia ei ole tehty jiirillä, vaan latan toiselta sivulta leikkasin siivun pois. Tällätapaa ei tarvitse taistella huonosti jiirattujen kulmien kanssa ja saumojen hiontakin on jossain määrin helpompaa.

Pohjan jälkeen sitten nurkat pystyyn. Näin jälkeenpäin viisaana voi todeta, että olisi pitänyt ensin tehdä sekä pohjan että kannen kehikot ja laittaa nurkat pystyyn vasta sitten. Näinkin homma kyllä onnistui, mutta helpommalla olisi päässyt jos nurkkarautojen yläpäät olisi saanut kohdalleen kantta vasten. Noin muutenhan homma on sinänsä ihan suoraviivaista. Magneettikulmilla, suorakulmalla ja muilla mittavälineillä raudanpalanen kohdalleen, pari pikku täppää hitsillä, kulmien ja ristimittojen tarkistus ja lisää saumaa päälle.

Yläkierto samaan tapaan, raudat ensin magneeteilla kohdalleen ja sen jälkeen saumaa päälle.

Puikkohitsauskoneissa on kyllä kieltämättä melkoisia eroja, vaikka paperilla teho ja muut ominaisuudet olisivatkin ihan yhteensopivia niin esim tuo oma wallius ja monesti lainassa ollut esab ovat yllättävänkin paljon erilaisia käyttötuntumaltaan. Sokeakin kana kuitenkin löytää jyviä ja mitä ilmeisimmin vähän heikompikin hitsaaja saa tuurilla ihan kelvollisen näköistä saumaa.

Hitsailuiden jälkeen sitten takaisin omiin nurkkiin. Saumojen hionta ja muu rakenteellinen hienosäätö aiheutti pientä kiroilua, raudat kun tuppaavat vieläkin vääntyilemään hitsatessa, yleensä väärään suuntaan. Juurikin näillä paikkeilla projektia tuli todettua, että kansi olisi pitänyt tehdä ennen nurkkia. Oppia ikä kaikki, ehkä jo ensikerralla muistaa.

Karkea hionta nelikymppisellä lamellilaikalla ja saranoiden (kiinnihitsattavaa mallia) kiinnitys alkoi jo hieman tuoda valoa tunnelin päähän kun lopputulos alkoi paitsi hakea muotojaan niin myös näyttää vähän joltain muulta kuin pintaruosteiselta harakanpesältä, vaikka se ei ehkä kuvasta niin hyvin erotukaan.

Koska kuvat on kivoja, niin laitetaan niitä nyt vähän runsaammin.

Aikaisemmin tehty arkku on niin paljon pienempi, että siinä ei estetiikan puolesta mielestäni tarvinnut sen kummempaa ”koristelistaa” kannen ja itse arkun väliin. Nyt kuitenkin kun työstössä oli n. tuplat isompi yksilö niin tuntui että jotain tuohon pitäisi saada. Pikainen piipahdus lähimarkettiin tuotti parin metrin pätkän 25×3 lattaa. Katkaisin latan sopivviin pätkiin ja porasin siihen n. 30 sentin välein reikiä. Latta sitten lukkopihdeillä rakenteeseen kiinni ja hitsaus porattujen reikien läpi. Puikko täyttää reiän nätisti ja listan luulisi pysyvän paikoillaan vähintäänkin kohtuudella.

Salpa on jotain perus rakennustarviketta, sinkattua peltiä ilman mitään sen suurempia hienouksia. Tämänkin kiinnitin poraamalla ensin reiät ja hitsaamalla reikien läpi. Lukon ympärille jäi täten kohtuu suoraviivaiset saumat joka taas säästää hiomatyössä melkoisesti.

Hitsauksen jälkeen sitten siirryttiinkin porausosastolle. Tuollainen avoin rakenne kun soveltuu säilytykseen hieman huonosti niin seinien kiinnitystä varten porasin jokaiselle sivulle n. 70 millin välein reiät.

Aloitusreiät sai tehtyä ihan akkuporalla ja jollain 5 millin nurkkiin olleella HSS-terällä. Tehdessä kävi kuitenkin aika selväksi että nelimilliseen rautaan 60 kappaletta 11 millisiä reikiä vaatii joko pirun hyvät terät tai erityisen sadistisen luonteen. Muutama isompi terä tuli jopa katkaistua, nörtin spagettihaba kun ei pidä akkuporaakaan aivan täydellisen suorassa kovin pitkiä aikoja.

Tallin puolelta onneksi löytyy pylväsporakone. Reikien porailun jälkeen sitten lisää hiontaa. Hienompi hionta 120 lamellilaikalla ja ahtaimmat kolot sitten ihan käsipelissä hiekkapaperilla.

Kuva ei tee aivan täydellistä oikeutta tilanteelle. Pinnat ovat kuitenkin hionnan jälkeenkin hieman karkeita, joka ei sinänsä ole huono juttu maalin kiinnittymistä silmälläpitäen. Tarkempi tuossa tosin olisi saanut paikoitellen olla, 120 karkeuksisen laikan jälki peittyi aikalailla täydellisesti maalin alle, mutta sinne tänne jäi muutama syvempi naarmu jotka kyllä maalipinnastakin erottuu jos kovin tarkkaan katsoo.

Juhlapäivä kuitenkin lähestyi sellaista tahtia että aivan peilipinnalle asti hiontaan ei kertakaikkiaan riittänyt aikaa. Ensimmäinen maalikerros on verkuprojektin jäljiltä jäänyttä 2K-epoksia, eli vähintäänkin käyttökohteeseen nähden asiallista pohjamaalia. Haisee kuolleille aivosoluille ja kuivuu nopeasti. En suosittele käyttämään vaahtomuovipensseleitä tai telaa tuon kanssa, tuo tavara nimittäin sulattaa heikommat materiaalit hyvinkin nopeasti.

Pohjamaalien jälkeen sitten kivan pirteää mattamustaa kilikolipullosta pintaan. Epoksille kevyt hionta ihan hiekkapaperilla käsipelissä ja spraypurkki heilumaan. Kuvassa näkyvä valkoinen pöly on kannen hionnasta levinnyttä, onneksi kuitenkin kuivalle maalipinnalle.

Maalin kuivumista odotellessa käväisin jälleen kerran mutkan Koivuniemen verstaalla. Sirkkelissä omasta taapelista nostellut kakkosvitoset lankut muuttivat muotoaan vähän pienempään kokoon. Pohjaan ja kylkiin sahailtiin n 80×10 milliset siivut mäntyä ja kanteen n. 20 milliä vahvaa tavaraa. Kanteen paksumpi värkki luonnollisesti siksi, että arkun päälläkin voi joko säilyttää jotain tai käyttää sitä esim jakkarana.

Pintakäsittely kaasutoholla ei kovin montaa hetkeä ottanut ja ainakin omaan silmään tuo hieman poltettu puun pinta näyttää aika mukavalta. Puutavara oli vähän sinnepäin mittaan sahattu pituuden puolesta, mutta noin pienet paneloinnit sai omallakin listasirkkelillä sahattua ilman sen suurempia ongelmia.

Pintamateriaalin jäähtyessä olikin sitten vuorossa miettiä kantokahvat. Materiaali on jotain luudanvartta, kotimaista mäntyä sekin. Ensimmäinen ajatus oli porata riittävän isot reiät pituussuunnassa kahvaan ja kiinnittää sitten kettinki, kuten kuvasta näkyy, pituussuunnassa kahvaan. Tuo tapa oli sekä kohtuullisen työläs tehdä että täydellinen epäonnistuminen käytännössä.

Toinen revisio ei ole ehkä aivan niin esteettisesti kaunis, mutta huomattavan paljon helpompi tehdä ja moneen kertaan toimivaksi todettu. Pylväsporassa homma oli varsin äkkiä ohi. Jälleen kerran tosin tuli huomattua, että metalli- ja puupajat pitäisi olla täysin erillään toisistaan. Etenkin tuohon pylväsporan ympäristöön tahtoo kertyä öljyistä metallisilppua ja muuta likaa kohtuullisen kovaa tahtia. Öljyä imenyt puu taas ei ole niin kovin kauniin näköistä.

Kevyen liekityksen jälkeen ensimmäinen sovitus. Pulttien kantoja joutui hieman viilaamaan ettei kettinki ottanut liian pahasti kiinni ja ylipäätään en ole toteutukseen aivan täydellisen tyytyväinen. Tässäkohtaa aikaa papin aameneen oli kuitenkin jo pelottavan vähän, joten aikataulu sanoi että nyt tehdään vain tarpeeksi hyvää eikä täydellistä.

Huolellisesta suunnittelusta huolimatta kylkilautojen kiinnitys ei onnistunutkaan kuten olin alunperin ajatellut. Pohjan laudat ovat kiinni lyöntimuttereilla ja niiden kanssa ei ollut sen suurempia ongelmia. Ajattelussa tapahtunut kämmi ja aikataulu sanoi kuitenkin että nyt tehdään erikoiskiinnikkeitä. Kuvassa siis M8 lukkopultteja jotka on katkaistu ja joiden keskelle (ainakin melkein) on porattu 3,5 millin reikä. Reikiin sitten M4 tapilla kierteet, jolloin ulospäin näkyvä osa pysyy yhtenäisenä muun tuotoksen kanssa, mutta sisäpuolelle saadaan juuri ja juuri tarpeeksi lisää tilaa että nurkan molemmin puolin olevat pultit mahtuvat paikoilleen.

Sen jälkeen homma onkin sitten palasten pulttaamista toisiinsa. Sirkkelillä laudasta sopivan mittaisia palasia irti, sovitus kohdalleen, porakoneella pultin reikää apuna käyttäen reikä myös lautaan ja pultteja, rikkoja & muttereita perään.

Viimeistelynä roiskaisin vielä sisäpinnoille kevyesti mattamustaa spraypullosta, kirkkaan valkeansävyinen mänty kun tuotti hieman turhan julman kontrastin muuhun rakenteeseen nähden.

Kannessa on pari kettinkiä estämässä kannen aukeamista liian pitkälle. Kansi(kin) kun painaa senverran reippaasti, että jos se pääsee täysin vapaasti kaatumaan auki niin voimat ovat melkoiset. Sama homma tietysti kiinnilaittaessa, en suosittele jättämään sormia väliin. Koko komeus painaa näppituntumalta tyhjänä alta 20 kiloa, mikä ei tuon kokoiselle kirstulle ole mielestäni erityisen paha. Etenkin sivuseinät ovat hieman turhankin heppoisen oloiset, mutta kunhan niitä nyt ei aivan potkimalla ala hajottaa niin eiköhän nuo kestä. Kansi on senverran tukevasti laudoitettu, että alta sadan kilon elopainolla siinä pitäisi pystyä istumaan ihan huoletta ja rautakehikon päälle voi ainakin teoriassa ajaa vaikka auton.

Tässäkohtaa projektia papin aameneen oli aikaa kuitenkin alle 9 tuntia, joten pintojen käsittely pellavaöljyllä tai mehiläisvahalla jäi väliin ja pari muutakin pientä sipistelyä jäi tekemättä (mutta en kerro mitä, saa kirstun nykyinen omistaja etsiä itse vikapaikat). Jossain määrin valmista kuitenkin tuli ja vastaanottajatkin vaikuttivat pitävän tekeleestä (tai vähintäänkin feikkasivat hyvin).

Ajallisesti koko touhussa meni alun kolmatta viikkoa, mutta muut, osin varsin odottamattomat, kiireet pitivät huolen että edes joka ilta ei ehtinyt asiaan paneutumaan. Jos tarvikkeet olisivat kaikki valmiina ja joka ilta ehtisi 4 – 6 tuntia tekemään niin kyllä tuommoisen nätisti alta viikossa saisi valmiiksi. Täyttä päivää tekemällä tietty vielä nopeammin, mutta varsinkin tuolla lomaillessa tuli keskityttyä muihinkin askareisiin ja tekemisessä ei muutenkaan tullut pidettyä sen suurempaa kiirettä. Työkalupuolella TIG olisi tietysti unelma rautojen kiinnittämiseen ja katkaisut olisi mukavampi tehdä vaikka vannesahalla, mutta tulipahan toisaalta treenattua omia taitoja puikkohitsin varressa ja perus rullamitta + suorakulma -yhdistelmälläkin saa ainakin tällaiseen tekemiseen riittävän tarkat katkaisut aikaiseksi. Kunnon hitsauspöytä olisi tietty sekin varsin kova sana, mutta akuutein puute oli lähinnä erilaisten kiinnitys ja tukitarvikkeiden kanssa. Pari magneettia ja perus puristinta oli ehdoton minimi, muutama magneetti lisää ja parit isommat lukkopihdit olisi helpottanut hommaa huomattavasti.

Tämä projekti poiki jo seuraavan huonekaluhomman jonoon, mutta sitä ennen pitää taas vaihteeksi antaa huomiota talouden peltilehmille, eli seuraavasta projektista sitten joskus tulevaisuudessa.

Liiterin jatke, vol2

Olipa kerran, kauan kauan sitten, jämäpalasista tehty jatko liiteriin. Nyt kolmisen vuotta myöhemmin tuo jatko on purettu ja tilalle tehty jotain isompaa ja kauniimpaa. Isompaa siksi, että joka kevät on ollut tilanne että polttopuut loppuvat ennen lumien sulamista. Ja kauniimpaa siksi, kun.. noh, katso itse.

Tästä siis lähdettiin liikkeelle. Kaunista, eikös juu. Ympäristössä on myllätty maata tasaisemmaksi samalla kun muutakin pihaa on myllätty, mutta se ei vaikuta isommin itse liiterin laajennokseen.
Ensin akkuporalla pellit pois katolta ja sen jälkeen sorkkaraudalla ja lekalla koko kauheus pinoon ja hävitykseen. Tuosta virityksestä ei paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Tässäkohtaa elettiin siis toukokuun alkupuolta. Ajatus alkoi muotoutua että nykyisen liiterin perään tehdään lisää samantyyppistä rakennetta, josta johtuen peräseinälle piti saada kulkuaukko.

Sisälle ensin muutama tukevahko lauta ruuveilla kiinni ettei koko liiteri kaadu. Sen jälkeen kylmän rauhallisesti moottorisahalla seinästä läpi. Seinään ilmestyneeseen reikään sitten vielä pari lautaa lisää pitkillä ruuveilla kiinni varmistamaan ettei olemassaoleva rakenne kaadu oman painonsa alle.

Sitten pienen tauon jälkeen homma alkoikin taas vaihteeksi pohjatöillä. Edellisen hirvityksen alla oli muutama lecaharkko ja niiden seuraksi haettiin ihan kaupasta ja rahalla pilariharkkoja.

Lapio, muutama lankku, vatupassi ja mittanauha aseistuksena liiterin perään ilmaantui 18 kiveä lisää. Ovat vieläpä suunnilleen vaaterissa toisiinsa nähden.

Kivien päälle kolmemetriset pätkät kyllästettyä kakkosnelosta. Lankut ovat edellisesssä elämässään olleet terassin aluspuita. Tuttava naapurikylästä ilmoitti että nuo saa hakea kiittämällä pois, joten kiitokset sinne suuntaan. Samalla ristimitta kohdalleen ja pientä hienosäätöä kiville. Muutamaa lankkua piti hieman jatkaa, kun 3 metristä tavaraa ei ollut aivan tarpeeksi, mutta hankintahintaan nähden ei passaa valittaa.

Kun sain pohjarungon ristimittaan ja paikoilleen niin vuorossa olikin seinärunkojen pystytys. Muutama kakkosnelonen mittaan, runkonaulaimella ja pitkillä nauloilla pystyyn pohjarungon päälle ja siihen edelleen laudanpätkillä pari kakkosnelosta lisää seinän yläjuoksuksi. Suoraviivaista hommaa.

Kun seinärungot sai pystyyn niin vuorossa olikin sitten kattotuolit. 3 metrin matkalle noita ei kovin montaa tarvitse. Kattokulman mittasin olemassaolevasta, muistaakseni 45 astetta. Kattotuolit on hakattu runkonaulaimella kasaan pitkästä tavarasta ja katkottu moottorisahalla mittaan. Harjakolmiota varten ensin astemitalla ja kynällä merkki lankkuun, moottorisahalla poikki, pariin kohtaan lautaa runkonaulaimella kiinni ja ylimääräiset taas stihlillä mittaan. Tulee äkkiä ja mahdolliset pikkuvirheet jäävät kattopellin alle piiloon.

Kattotuolien jälkeen sitten harvalaudoitus katolle odottelemaan peltejä. Pitkää lautaa naulaimella kiinni ja ylimääräiset myöhemmin sahalla mittaan.

Runkopuiden ja kattotuolien jälkeen päästäänkin sitten tekemään pintoja. Harvalaudoitusta tässä tapauksessa. Hakkasin kaiken pitkänä kiinni ja vetelin moottorisahalla ylimääräiset runkolankkuja vasten poikki. Lattiaan jäi karvalaudan verran rakoa lautojen väliin ja niskojen välissä on vajaa 60 senttiä, joten isompaakin klapia pitäisi kestää pinota tuohon päälle ihan huoletta.

Välissä piti käydä varast hakemassa lisää lautaa naapurista jonka jälkeen homma jatkui samanlaisena. Laudat pitkänä kiinni niiltä osin kuin seinäpystyt eivät haitanneet, runkonaulaimella kiinni ja moottorisahalla ylimääräiset pois.

Seinien kanssa sama homma. Laudat pitkänä kiinni naulaimen kanssa ja ylimääräiset poikki. Seinälautojen väliin jäi pari tuumaa rakoa kun sen levyistä naulausrimaa sattui pätkä olemaan. Edellinen lauta kiinni, rimanpätkä päälle ja toinen lauta riman niskaan. Jälkeä tulee taas kohtuu joutuin eikä mittanauhan kanssa tarvitse säätää ylimääräisiä.

Seinien laudoituksen jälkeen oli sitten vuorossa ovet. Kuten kuvassakin hatarasti näkyy niin pystylaudoituksen takana on Z-malliin hakattu laudat pitämään ovea kasassa.

Lopuksi sitten pellit katolle ja ovet saranoille. Kaupassa ei sattunut olemaan sinkattua peltiä, mutta ehkä tuo liiterissä ei niin haittaa vaikka katto ei olekaan yliasti samanvärinen. Maalataan koko komeus mustaksi jos alkaa kovin paljon haittaamaan silmää. Saranoiksi löytyi lähimarketista jotain halpis-pislaa, saa nähdä miten hyvin kestävät. Lisähuomiona voisi kysyä että mikä hemmetti siinä on että noihin kaupan saranoihin tulee niin onnettomat ruuvit mukana. Pussissa oli joku 4×30 luokan ruuvit, vetelin saranat 5×50 ja 5×120 ruuveilla kiinni oveen ja karmeihin, nyt jännittää ainoastaan että kestääkö saranat.

Lopuksi tein vielä salvan parioveen kun tallissa sattui olemaan sopivaa tavaraa ja piti päästä koeajamaan uusi puikkoinvertteri. Salpa tosin on vielä odottamassa asennusta ja liiteristäkin puuttuu vielä räystäs- ja nurkkalaudat. Lopputulemana on kuitenkin että ~viikon iltojen aikana saatiin n. 18m³ lisää säilytystilaa polttopuille, teoriassa jos tuon kokonaisuuden nyt pinoaa kattoa myöten täyteen niin niillä puilla pitäisi mennä kaksi talvea.

Kassalan kesä

Edellisestä raapustelusta on taas pari kuukautta kulunut. Edellisessä numerossa ajettiin rapaa pitkin pihoja, sittemmin on tapahtunut kaikenlaista mutta aloitetaan nyt ensialkuun yleisillä kesän kuulumisilla.

Ensialkuun korjataan taas vaihteeksi pihan hämähäkkikiikkua. Kahden männyn välissä oleva lankku on melkoisten voimien väänneltävänä.

Tämmöistä pientä pulttia napsuu poikki kun tuuli heiluttaa puita eri tahtiin. Samaten parin metrin naruilla ripustettu kiikku itsessään aiheuttaa melkoisia voimia ripustuksiin. Puiden välissä oleva lankku tuli vedettyä kiinni hyllyntapaiseen, kakkosnelonen pystyyn männyn kylkeen ja sen päälle toinen puolen metrin pätkä, jolloin puunrungon ja lankkujen väliin jäi rako mihin pudottaa 2×6 tuumainen lankku pystyyn. Kuvia ei tullut otettua tehdessä.

Aikaisemmat saparokoukut, joista on ollut täälläkin mainintaa antautuivat kun 3×30 millinen lattarauta nitkui poikki. Saparot itsessään ovat ehjät, mutta toinen niistä ei enää pysy lankun päällä ilman lisätoimenpiteitä. Tein sitten suosiolla uudet kiinnitysraksit, jotka ovat edelleen vähän vaiheessa. Materiaalina tälläkertaa 10×30 latta ja 8 millinen pultti. Teoriassa tuolla raudanpalalla pitäisi kestää nostaa nelisen tonnia ennenkuin pultit antavat periksi, ehkä se nyt riittää.

Riesalassakin on taas tapahtunut. Maanajon jälkeen kentälle on kylvetty heinää joka on juurtunut ilmeisen hyvin, joten ainakin odotusarvo on että talven jälkeen ajettu rapa on edelleen paikoillaan eikä kevättulvien mukana naapurissa. Ja kun vauhtiin päästiin, niin kiviaita on saanut jatkoa.

Marjapensaiden vieressä on ollut koko meidän asumisen ajan kivikasa. Ilmeisesti tuossa paikalla on joskus ollut kaivo, joka on sittemmin täytetty ja päälle on vielä varmuudeksi kasattu reilunkokoinen keko nyrkistä päätä isompiin murikoihin. Parempi 3varttia kelkkoi muutaman lastin jo ihan kottikärryllä, mutta isompaa tavaraa varten piti hakea vähän kottikärryä isompaa kalustoakin. Sitä en tiedä, mikä tuon työkoneen virallinen nimi on, laatikosta täälläpäin on aina puhuttu. Oli mikä oli, puolenkymmentä reissua riitti siirtämään kivet muualle.
Isoimmat murikat oli tietty jätetty pohjalle, verkussa on onneksi rajattomasti voimaa niin loputkin kivistä saatiin siirrettyä.

Vuorenkilven jämät siirtyivät kiviaidan viereen ja jäljelle jäänyt rapakko sai niskaansa heinänsiementä. Tuoreempaa kuvaa ei ole, mutta pienen tasomisen jälkeen marjapensaiden viereen saadaan nätti nurmikaistale ja marjanpoimintakin helpottuu.

Mutta takaisin kiviaitaan. Kalusto vaihtui välissä, liiterin takana oli muutama isompi kivi haittaamassa harrastuksia, joten nehän piti samoilla tulilla siirtää aidanjatkeeksi.

Vanha luottopeli siirteli arviolta 150 kiloisia kiviä isommin kitisemättä. Ulottuvuus tuossa vanhassa patussa ei ole aivan paras mahdollinen, mutta niillä vehkeillä on pärjättävä mitä on tarjolla.

Kiviaita alkaa hiljalleen näyttää ihan aidalta yksittäisten kivien sijaan. Aloitushan tälle kiviaidalle tehtiin jo siinäkohtaa kun kaivinkone repi kannot irti ja tasoitteli kentän. Pihasta tuntuu kiviä nousevan joka kevät pari kottikärryllistä, joten aitakin oletettavasti hiljalleen nousee heinikosta ylös.

Lomareissullakin käytiin, mutta siitä ei jäänyt paljon blogiin asti kerrottavaa. Yksi projekti tuli reissulla pistettyä alulle, mutta tehdään siitä ihan oma raapustelu kunhan ehditään. Matkalla pamahti toinen rengas tälle kesälle, sitä ei tarina kerro onko kyseessä vain paska tuuri vai myikö kauppias paskoja renkaita.

Ja lopuksi vielä tämän kesän suurin mullistus Kassalan arjessa. Talouteen nimittäin saapui kaivinkone.

Tai siis spanieli-labbis-sekoitus.
Kotimatkalla ilme oli vielä hieman epäilevä tuleviin tilanteisiin, mutta sittemmin karvakorva on kyllä kotiutunut oikein hyvin.

Nyt näihin kuviin ja tunnelmiin, seuraavaa postausta ei toivottavasti tarvitse odotella kahta kuukautta.

Riesalan uusi ilme

Kuten ahkerimmat lukijat muistavat, niin kesällä 2015 kaadeltiin puita tuosta nelisen aaria kattavalta aarniometsäalueelta joka Kassalan tonttiin kuuluu.

Tällaisesta näkymästä lähdettiin liikkeelle, kevyen metsuroinnin ja kaivinkoneella reuhaamisen jälkeen kenttä näytti seuraavalta

Tuon jälkeen tapahtumat ovat sitten olleet vähän vähempänä. Viimekesänä pahin heinikko tuli raivaussahan siimapäällä kaadettua mutta noin muutoin tuo alue on saanut lähinnä kasvaa villivadelmaa. Muutama puu reunoilta kaatui lisää ja niistä syntyi laavu, kuten täälläkin on tullut mainostettua. Nyt kuitenkin kuluvana keväänä tähdet ovat olleet otollisessa asennossa ja parin kilometrin päästä löytyi joutilasta maata kun maajussit ovat kaivelleet ojia auki ja jakaneet peltoja uusiksi.

Verkukin sai ehostetun hytin niskaansa tuossa äitienpäivän tienoilla, joten ei muutakuin kärry perään ja pellonlaitaan. Toinen traktori nosteli rapaa kärryyn ja tasoitteli ojankaivuun jälkiä sillävälin kun minä ajelin täydellä kuormalla hiekkakentälle.

Kotipihassa sitten kippi pystyyn, multaa vanhan metsäpohjan päälle ja sama uusiksi.

Aurinko paistaa ja matka taittuu. Kärryllisen hakuun kului kuormauksineen parikymmentä minuuttia, kun välimatkat eivät mitään kovin kummoisia ole.

Kaikkiaan tuohon tuli ajettua 35 kuormaa, josta pikku siivu meni muualle pihan tasoitteluihin. Kuormassa sai tulemaan kuutisen kuutiota kun kalusto ei mitään suuren suurta ole. Lopputulemana muutama ilta viikolta ja osa lauantaista siirsi kuitenkin parisataa kuutiota isänmaata hiekkakentän päälle.

Sunnuntain puolella sitten kalusto vaihtui pykälää isompaan ja maakasojen alustava levittely pääsi vauhtiin.

Perälevy ja etukuormaaja tekevät jälkeä kohtuu nopeasti, mutta mitään erityisen tasaista en edes yrittänyt saada aikaiseksi. Mullan seassa oli kohtuullisen kokoisia ruohomättäitä ja juurakoita, joten pelkällä levyllä ei suoraa pintaa olisi kohtuudella saanut vaikka olisi hieronut miten pitkään.

Pihasta alkoi kaluston vaihtelun myötä parkkipaikatkin olla hieman vähissä, mutta alustavan tasomisen jälkeen hyppäsin taas verkun ratin taakse.

Perinteinen S-piikkiäes maalanalla tekee kohtuu nättiä jälkeä ja hajotti samalla isoimmat savipaakut ja ruohomättäät.

Muutama tunti pyörimistä ja hyvä tuli.

Seuraavaksi ohjelmassa on sitten kivien, juurakoiden ja muun ylimääräisen kerääminen ihan käsipelissä. Sen jälkeen vielä lopulliset tasoittelut jollain opilla, nurmikon kylvö ja jatkon suunnittelu. Ainakin kasvihuone olisi tarkoitus tehdä uusiksi tuohon kentälle vähän parempaan paikkaan, nykyinen on nyt pihan muutosten myötä vähän huonolla paikalla. Tenavien kanssa on ollut puhe että jos tuohon jättäisi osan ihan nurmelle niin saa sitten vaikka potkia palloa.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin vaivannäön arvoinen työmaa ja nörttikin pääsi taas vuosikausien tauon jälkeen istumaan traktorin ratin takana vähän pidempään. Nyt kuitenkin näihin kuviin ja tunnelmiin, useampikin projekti tuossa on jo vähintään mietintämyssyssä kun kesä lopultakin päätti tulla, mutta niistä sitten joskus myöhemmin.

Kuulamylly

Kuulamylly on erilaisten kappaleiden jauhamiseen tarkoitettu pyörivä sylinteri, jossa jauhinkappaleina käytetään pyöreitä kuulia. Myllyn pyöriessä kuulat nousevat keskipakoisvoiman avulla sylinterin ulkokuorta pitkin ja painovoiman voittaessa putoavat jauhettavan materiaalin päälle. –Wikipedia

Selkeä homma, eikös? Tuommoinen jokatapauksessa kalustuksesta puuttui ja tuolle on vuosien mittaan tullut mietittyä porukassa jos toisessakin eri käyttötarkoituksia. Myllyä kun voi käyttää metallin valamisessa, eri materiaalien pintakäsittelyssä tai sitten sillä voi tehdä vaikkapa termiittiä jos sille päälle sattuu.

Mekaaninen puoli valmistui totuttuun tapaan tallin puolella, kulmaraudalla taisi olla kokoa 30x30x4. Näitä on nyt tullut harjoiteltua, joten ei muuta kuin palaset rälläkällä oikeaan mittaan, magneettikulma nurkkaan ja hitsisaumaa päälle.

Kehikon hitsauksen jälkeen ensimmäiset koesovitukset akselille. Hitsaaminen onnistui tälläkertaa melkein suoraan, ristimitta jäi heittämään 2 milliä. Kovin kattavaa kuvamateriaalia ei tullut otettua, mutta printatun mustan suorakaiteen sisällä on rullaluistimen laakeri ja akselina toimii 8millinen vedetty rst, kun sellaista pari jämäpätkää tallin nurkasta löytyi. Kuvassa näkyy myös ensimmäinen revisio rullista, joiden päälle sylinteri on ajatus asettaa.

Moottorin luovutti vanha 12V akkuporakone, koko paketti vaihteistoineen ja istukoineen lähti nättinä pakettina irti. Moottorin kyljestä löytyi tarpeeksi numeroita, joiden perusteella selvisi että moottori nielaisee täydellä kuormalla 7.5A, joka on tähdellinen tieto ohjauselektroniikkaa sunniteltaessa.

Rautaosat saivat kevyen hionnan ja halvinta mattamustaa kilikolimaalia, näyttää noin suunnilleen asialliselta. Kuvassa näkyy myös M8 mutterit, joiden avulla koko komeuden voi joko kallistaa tai asettaa suoraan riippuen käytettävästä sylinteristä ja muusta materiaalista.

Aikaisemmassa kuvassa näkyvät rullat vaihtuivat vielä koeajon jälkeen yhtenäiseen putkeen. Jos (kun) käytössä ei ole aivan tasaista sylinteriä niin sylinteri tahtoo vaeltaa rullien päältä sivuun. Viemäriputki, 3D-tulostetut sovitteet päihin ja putken päälle pari pätkää fillarin sisäkumia osoittautui ainakin toistaiseksi parhaimmaksi valinnaksi.

Mekaanisen askartelun jälkeen siirrytäänkin sitten elektroniselle puolelle. Nettiä penkomalla kuulamyllyn optimaalinen pyörimisnopeus on jossain 40-70RPM, riippuen sylinterin ja kuulien koosta. Porakoneen moottori vaihteistoineen antaa maksimissaan 800RPM. Jonkinlainen säätö siis mitä ilmeisimmin on tarpeen. Kuten kuvasta näkyy, niin hallintalaitteiden puolella on rotary encoder (mitähän tuo lie on suomeksi), 1602 LCD näyttö I2C-ohjaimella, potikka ja pari painonappia.

Aivopuolelta löytyy sitten arduino, logiikkatasolla ohjattava mosfet (IRFZ44N), pari relemodulia, iso diodi, muutama konkka ja pieni induktori. Releillä käännetään moottorin pyörimissuunta, iso diodi (1000V 10A) suojaa muuta elektroniikkaa jos (kun) moottori toimii generaattorina, mosfetillä tehdään PWM-ohjaus ja loput komponentit tasoittavat 7.5A kuorman aiheuttamia piikkejä.

Kaikkea tätä harjoitellessa taikasavu karkasi kahdesta arduinosta ja vaikka kuinka sähköfysiikka on aina jollain tasolla kiinnostanut niin vieläkään en ole aivan varma mitä loppupelissä tapahtui. Puoliksi sivistynyt arvaus on, että moottorin käämit itsessään toimivat induktorina ja nappasivat PWM-pulssin jännitevaihtelua vastakarvaan ja arduino ei luonnollisesti tykkää kovin korkeista jännitteistä datalinjoissa. Oppia ikä kaikki, onneksi arduinokloonit eivät ebayssä montaa lanttia maksa.

Seuraava ongelma tuli sitten saada kaikki komponentit mahtumaan nurkissa olleeseen koteloon. Loppupelissä jouduin nöyrtymään ja toteamaan, että etukäteissuunnittelusta ja sovittelusta huolimatta valmis kotelo jäi liian matalaksi.

Onneksi talosta löytyy 3D-tulostin niin ongelman sai varsin nätisti ratkaistua. Pieni korokepala oli nopea piirtää FreeCADilla eikä tulosteessakaan kovin montaa hetkeä mennyt.

Lopuksi koko komeus pakettiin ja koeajolle.

Arduinosoftasta löytyy toiminnot automaattiseen suunnanvaihtoon, nopeuden säätöön ja ajastettuun ajoon. Jos nämä kiinnostavat enemmän, niin koko komeus löytyy OpenSievi GitHubista ja jos jotain kysymyksiä kytkennästä tai softasta tulee, niin allekirjoittaneen saa kiinni vaikka tuosta alapuolelta.

Muutoin on nyt sitten pitänyt senverran kiirettä, ettei mylly ole päässyt koeajoa kummemmin tositoimiin, mutta kunhan sen aika koittaa niin kirjoittelen kokemuksia tännekin.

 

Remonttirammari

Vinttiremontti jatkuu edelleen, siitä sitten joskus kun on jotain kerrottavaa, mutta vähän sitä liipaten tuli tehtyä pikainen projekti niistä osista mitä sattui nurkissa olemaan.

Tallissa on jo useamman vuoden pyörinyt makitan porakonesalkku tyhjillään. Salkku ei ole sitä makitan pinottavaa mallia jota voisi kuvitella johonkin käyttävänsä vaan sisällä on muoviin valettu paikat porakoneelle ja laturille. Pikku mittailua ja salkussa ollut työkalu töihin.

Reikäsahan jälkeen sisäpuolelta turha kerros irti Fermin dremelkopiolla.

Jyrsinterä saattaa lennättää jonkin verran muovinpalasia ympäristöön.

Alkuveistelyiden jälkeen sitten ensimmäinen osien sovitus.

Näyttää noin suunnilleen siltä mitä pitikin. Pikainen puhdistus laatikolle ja pari reikää lisää.

Kun osat on todettu toisiinsa sopivaksi niille tarvitaan tietty virtaa. Hajonneen UPSin akku ja pikaliina hoitaa homman.

Parit pätkät johtoa ja katkaisija nurkkaan ja hyvä tuli.

Parasta ebayn ’lowest price & shipping first’ -haun tarjontaa. Äänimodulissa on TF-korttipaikka, USB-lukija, bluetooth, AUX ja ainakin teoriassa FM-radio, hintaa jotain 3€ luokkaa. Vahvari on parasta kiinalaatua sekin, hintaa jotain vitosen nurkkiin ja lähtötehoa suunnilleen saman verran watteina.

Loppusilauksena vielä Routa töihin.

Yhden illan tosikäytön perusteella lisää työskentelymukavuutta melkoisesti. 7Ah akku riittää useammman tunnin, mutta sen kummempaa mittaustulosta ei toistaiseksi ole saatavilla.

Tähän projektiin pitänee palata vielä joskus myöhemmin latausjärjestelmän merkeissä, toistaiseksi pelkkä rokinsoitto saa kuitenkin riittää. Näitähän saa kaupasta ja rahalla ihan makitan omiakin toteutuksia, mutta käsillä värkkääminen on aina kivaa.

Työhuoneprojekti elää sittenkin

Taas on virrannut vettä sillan alla ja muita kliseitä. Edellisen kerran vintin remontointiin on tässä blogissa millään tasolla viitattu 2015 syksyllä ja realiteetit ovat melkolailla samassa pisteessä, hiljaista on ollut. Viimeksi suunniteltiin lämmityskaapelin asennusta verkkoon.

Suunnitella saa vaikka mitä. Nurkkiin oli hommattu valmiiksi 1040W ja 104m oleva saneerauslämmityskaapeli. Tuon kanssa painiessa tuli todettua että kaapeli ei todellakaan mahdu annettujen asennusohjeiden kanssa paikoilleen kun asennuksessa tulee jättää hajurako sekä kaapeliin itseensä että kiinteisiin rakenteisiin. Asennusyritys jäi siis yritykseksi ja koko työmaa jäi paussille muiden hommien jalkoihin odottelemaan inspiraatiota.

Jossain kohtaa tuli sitten tilattua uusi, lyhyempi lämmitysnaru. Watteja jotain vähän reilu 500 ja mittaa viitisenkymmentä metriä, eli noin puolet siitä mitä aikaisemmin. Jää nähtäväksi riittääkö lämmitysteho, mutta tälläkertaa asennus onnistui varsin kivuttomasti aikaisempaa suunnitelmaa mukaillen.

Kaapelin kiinnitystä verkkoihin tuli mietittyä moneenkin kertaan ja useammallakin päällä ja kaikkea mahdollista nippusiteistä jesariin tuli hahmoteltua. Nippusiteet noin periaatteessa voisivat toimiakin, mutta se vähä mitä nippusiteistä tiedän niin ne tahtovat ajan mittaan hapertua. Todennäköisesti tuolla lattian alla ilman UV-säteilyä nipparikin kestäisi ihan yhtälailla, mutta varmuuden maksimoimiseksi pyörittelin narun kiinni sähköjohdonpätkillä. Muovipäällysteinen kupari ainakin kestää lämpöä eikä vaurioita lämmityskaapelin pintaa vaikka lämpövaihtelut pientä liikettä aiheuttaisivatkin.

Ensitöiksi rullailin kaapelin noin suunnilleen auki että asennussuunnitelman sai todettua toimivaksi. Sen jälkeen ensimmäisen vaiheen kiristelyt, jonka jälkeen kaapeli asettui lopulliselle paikalleen ja lattianiskojen ylitykset sai mallattua kohdalleen.

Käsisirkkelin terä n. kahteen senttiin ja lattianiskoihin pari viiltoa. Sirkkelöinnin jälkeen taltalla ja vasaralla väli auki. Lämmityskaapelin siirsin luonnollisesti riittävän kauas sirkkelinterästä mutta jänisverkon ja hakasten läpi sahasin sen suurempia murehtimatta. Sahanpuru ja muutama kipinä sopii kuitenkin vähän huonosti yhteen etenkin sisätiloissa joten sammutin tuli nostettua käden ulottuville.

Sirkkelöintiurakan jälkeen homma siirtyikin sitten taas tallin puolelle. Kaapelin asennukseen kun kuuluu että lattianiskat suojataan metallilla. Noin käytännössä kun asiaa miettii niin homma tuntuu vähän joutavalta. Lämmityskaapeli kun antaa tehoa 10W/m ja lattianiskat ovat paksuimmillaankin 150mm, eli pahimmillaankin lankkua lämmitetään 1,5W teholla joka ei kyllä tee yhtään mitään vaikka lämmitys olisi täysillä vuorokauden ympäri. Vikatilanteet tietty erikseen, mutta jos tuo kaapeli meinaa tulipalon saada aikaiseksi niin vähän epäilen ettei siinäkään kohtaa tuo pellinpala paljoa vaikuta lopputulokseen.

Noh, valmistaja tuollaiset kuitenkin haluaa, joten mikäpä minä olen vastaan väittämään.

Peltisakset, ruuvipenkki, vasara ja silleen. Mitoitus on vähän sinnepäin, tarkemmin mittomalla olisi taaskin päässyt helpommalla, mutta korvataan puuttuva tarkkuus ylimääräisellä väkivallalla.

Muotoonveistetty pelti aikaisemmin tehtyyn koloon, paljon vasarointia ja muutama naula perään. Pallopäävasara toimii pellin muotoillussa oikein hyvin mutta suosittelen lämpimästi kuulosuojaimia. Kiinnitin erityisesti huomiota pellin nurkkiin ettei mihinkään jää teräviä nurkkia joihin lämmityskaapeli voisi itsensä nirhata hajalle.

Lopullisen asennuksen yhteydessä lisäilin vielä kiinnityspisteitä ja varmistin että kaapeli noin ylipäätään istuu siinä missä pitääkin.

Kaapeliasennuksen jälkeen päästäänkin sitten lopultakin levyttämään lattiaa. Materiaalina perus 22 millinen, ympäripontattu, lattialastulevy. Aikaisemmin irtirevityt levyt tuli nekin hyödynnettyä ja loppupelissä hävikkiä ei kovin kummoisia jäänyt.

Näkyvää jälkeä tulee neliötolkulla illassa, etenkin täysien levyjen kanssa. Kuvassakin näkyvät räpsylangan jäljet ovat, kuten arvata saattaa, niskojen kohdilla jolloin ei tarvitse arpoa mihin kohtaan tohtii ruuvin vääntää. Samaten levyjä asetellessa merkkasin lämmityskaapelin ylitykset huolella. Tässäkohtaa saattaisi hieman harmittaa jos lämmityskaapelin teurastaisi puuruuvilla. Levyt vetelin kiinni niskoihin 60×5 puuruuveilla, eipähän pääse karkuun. Vanhojen levyjen pontit eivät istu aivan viimeisen päälle tiukasti toisiinsa, mutta eiköhän päälletuleva laminaatti pidä huolen siitä että muutaman millin rako siellä-täällä ei aiheuta sen kummempia toimenpiteitä.

Hieman palasteluksi homma paikoin meni, mutta minkäpä tuolle mahtaa. Samaten tuossa kattorakenteiden kohdalla on vielä lattiassa parisenttiä syvä kolo johon pitää jotain järkevää keksiä. Ajatuksia tuolle on jo useampikin, katsotaan sitten joskus että mikä niistä on järkevin.

Nyt homma onkin taas pari viikkoa seissyt paikoillaan kun ensin työmaalla piti senverran hoppua ettei paljon siviilihuvituksiin ehtinyt ja viikonloppu sekä alkuviikko on mennyt vempatessa. Josko tämä nuhakuume kuitenkin viimeistään viikonloppuun mennessä helpottaisi niin saisi hommaa eteenpäin.

Pientä pintaremonttia kuraeteisessä

Tuossa suunnilleen vuosi sitten Kassalan eteinen vaihtoi värimaailman ihan perus maalarinvalkoiseksi. Nyt heti perään vuorossa oli eteisen vieressä sijaitseva kuraeteinen.

Kuten kuvastakin näkyy niin lähtökohta ei ole kovin korkealla. Likaisen kermanväriset seinät, orpo teräksinen lavuaari hanoineen seinällä ja kahdella seinällä ihan perus laudasta värkätyt kenkätelineentapaiset. Tila on ollut hyvin vähällä käytöllä ja kunnon säilytysratkaisuiden puute on pitänyt huolen, että koko eteinen on ollut täyteenahdetun naulakon ja vaatekasan välimuoto.

Parempi puolisko otti homman alulle ja tempaisi naulakot ja muun tauhkan irti seiniltä. Reikien tasoittelu jollain perus kotikitillä, kevyt hionta ja sitärataa. Sen jälkeen siroplast-ämpäristä telalla väriä pintaan. Toisin kuin varsinaisen tuulikaapin puolella, tuo kermanvärinen seinä valkaistui ihan nätisti kahdella kerroksella. Allekirjoittanut ei tälläkertaa koskenut pensseliin ollenkaan, mutta ihan joutilaana ei toki päässyt makoilemaan.

Jo parikin tovia sitten talliin tuli leikattua pala havuvaneria odottelemaan kuraeteisprojektia. Paksuutta vanerilla n. 2 senttiä, pituus on seinästä seinään ja syvyyttä senverran että lavuaarin saa mukavasti upotettua pöytälevyyn.

Kuviosahalla reikä ja allas paikoilleen. Helpoin tapa oli käyttää allasta itseään sapluunana, muutoin ihan suoraviivainen temppu. Viiva vaneriin, akkuporalla aloitusreikä ja saha laulamaan.

Pöytälevyn kiinnitys seinään tapahtui kolmella kakkoskakkosen pätkällä. Kiinnityskohdassa seinällä kun on kyprokin päälle vedetty laatta, joten edessä oli laatoituksen läpi poraaminen. Iskevä porakone kyllä löytyy, mutta lopputulemana olisi ollut aika todennäköisesti hajonnut laatta ja tuurilla vielä itse seinä laatan takaa olisi mennyt silpuksi. Tässäkohtaa oli kuitenkin ajatus jättää laatoitus ehjäksi. Hieman suunnittelua ja konsultaatiota pitkin kylää ja homma onnistui loppupelissä yllättävänkin nätisti. Kiviterä akkuporaan ja eikun menoksi. Poratessa dippailin terää muutaman kerran vesiastiassa ettei terä pala kelvottomaksi, mutta loppupelissä homma onnistui paljon helpommalla kuin kuvittelin.

Kun pöytälevy oli saatu kiinni seinään niin vaneri sai pintaansa vähän miellyttävämmän ulkoasun. Rouva otti ikkunankuivauslastan ja rullan dekotarraa, lopputulos on vähintäänkin asiallinen. Ylimääräiset mattopuukolla irti ja allas paikoilleen niin tilanne näyttää vielä paremmalta.

Vaneri itsessään on kuitenkin aika joustavaa tavaraa joten kävin vielä tallin puolella nikkaroimassa jäykisteen pöydän reunaan ihan normaalista karvalaudasta. Pukkasin laudan läpi muutaman reiän pylväsporalla ja sen jälkeen jäykisterima pöytälevyn pohjaan puuruuveilla. Jäykisteen lisäksi liimasin altaan kiinni pöytään saniteettisilikonilla. Samalla tavaralla pyyhkäisin sauman myös seinän ja pöydän väliin. Silikoni oli avattu reilu vuosi sitten, jonka johdosta kuivuminen lähti kunnolla käyntiin vasta kun tilaan pukkasi rakennuslämmittimellä kolmisenkymmentä astetta lämmintä ja reilusti ilmanvaihtoa. Kannattaisi varmaan joskus katsoa kemikaalien parasta-ennen päiväyksiä.

Remontin yhteydessä tuli oviaukosta purettua irti vanha haitariovi, joka on ollut lähinnä tiellä. Noin periaatteessa haitariovi tuollaisessa ahtaassa tilassa on tietty toimiva ratkaisu, mutta käytännössä avoin oviaukko on ainakin meidän käytössä toimivampi. Haitarioven jäljiltä oviaukkoon jäi tietty seinien runkorakenteet näkösälle, ne tuli peitettyä muutamalla pystyynasennetulla panelinpätkällä.

Lopuksi viemäriputket takaisin kiinni, verho seinälle ja muuta pientä hierontaa ja sisäänkäynnin ulkoasu on taas pykälän tai pari mukavampi.

Koko projektissa meni siivouksineen kaikkineen viitisen iltaa, mutta illat eivät olleet erityisen pitkiä. Jälkikasvun nukkuessa ei paljon kiviterällä porailla ja muutenkin illat olivat kohtuullisen täynnä muuta ohjelmaa.

Kuten todettua, talon sisäänkäynti on kuitenkin nyt viihtyisämpi ja kunhan tuohon kuraeteisen puolelle saadaan vielä vähän lisää säilytysratkaisuita pöydän alle ja päälle niin yleisilme siistiytyy yhä edelleen. Samalla saadaan mm. kausivaatteille paremmat säilytystilat, mutta niistä sitten joskus lisää.

Hintaa remontille ei taas kovin montaa lanttia kertynyt. Vanerinpalasella oli hintaa parikymppiä ja siitä suurin osa on vielä odottamassa käyttökohdetta, maalipurkki on edelleen sama kuin aikaisemmassakin eteisen maalauksessa, dekotarra maksoi kympin ja muut tarvikkeet ovat muutaman lantin.

Säilytysarkku

Jokin tovi sitten tuli eteen tarve saada jonkinlainen laatikko sisustukseen ja romun säilytykseen. Jo pidempään on pyörinyt mielessä että olisi mukava tehdä käsillä jonkinlainen käyttöesine ja nyt oli hyvä tekosyy saada niinsanotusti pää auki. Lisäbonusta hommaan toi mahdollisuus yhdistää puu- ja metallitöitä.

Antaa kuvien kuitenkin kertoa omaa tarinaansa. Edellisessä jutussa mainitsinkin, että rautavarastolta tarttui mukaan kulmarautaa. 40x40x3 kulmarautaa noin tarkemmin. Aikani kun pähkäilin tarvittavia mittoja niin päädyin lopputulokseen että sisämitat pitäisi olla 40x30x30 senttiä. Jonkinlainen orastava ajatus lopputuloksesta ja todella karkea mittapiirros taskussa projekti siirtyi taas tallin puolelle.

20161117_181751Kulmaraudasta pätkät irti, katkaisu tuli tehtyä ihan kulmahiomakoneella kun muutakaan ei oikein ole. Tästä johtuen kulmat ovat jotain etäisesti 45 astetta muistuttavaa ja lopullinen mittakin katkaisun jälkeen heitti muutaman millin. Magneettikulma kiinni, irtopalaset suunnilleen omille paikoilleen ja migin kahva kouraan.

20161117_190431Täytelangan jälki ei edelleenkään ole mitään erityisen kaunista ja sauma ei ainakaan muuttunut paremmaksi kun sinnepäin leikattuja nurkkia joutui täyttämään. Metalli on onneksi siitä kiitollinen materiaali että ainetta voi lisätä ja poistaa kutakuinkin rajattomasti, joten en tässäkohtaa ollut erityisen huolissaan ulkonäöstä.

20161117_195556Nurkkapystyjen leikkely olikin sitten paljon helpompaa, kun leikkelyn sai tehdä suoraan. 3 millinen tavara tahtoo kuitenkin hitsatessa vähän vedellä mutkalle, joten ihan täydellisen suoria kulmia ei tässäkään työvaiheessa nähty.

20161118_231644

Varsinaisen arkun rungon ylempi kierto syntyi 3×40 lattaraudasta. Nurkkia joutui hieman puupuristimilla vetämään kasaan ennen hitsausta, josta johtuen koko runko jäi aavistuksen kieroon, mutta projekti tuli vietyä läpi pienellä kiireellä. Käyttöä tuo pieni virhe ei kuitenkaan haittaa niin totesin että olkoot.

20161118_235409Kehikon valmistuttua oikaisin nurkat parhaani mukaan käytännössä seisomalla koko komeuden päällä. Laudanpätkiä strategisesti nurkkien alle ja elopainon voimalla oikaisemaan. Aivan täydelliseen lopputulokseen tuollakaan ei päässyt, mutta kuten jo todettua, ei vaikuta toimintaan.

20161119_143651Arkun kansi muotoutui samalla tavalla kuin pohja, 4 pätkää kulmarautaa kiinni toisiinsa. Nurkkien yli hitsasin vielä muutaman sentin pätkät kulmaa jolloin kansi on ainakin kiinniollessaan kohdallaan muuhun rakenteeseen nähden. Lisäksi kuvassa näkyy lavalukon vastakappale, marketissa oli tarjolla joko sinkattua tai ruostumatonta lukkoa. Rosteria on ikävä hitsata kiinni normaaliin rautaan, joten valinta ei ollut järin vaikea. Lukko on 3 millin ainevahvuudella, eli sointuu kivasti muihin rautaosiin.

20161119_185534Hitsailuiden jälkeen olikin sitten aika sovitella laatikon puuosia. Sovittelin sekä 4 että 5 tuumaista lautaa ihan estetiikan kannalta, lopputulemana kanteen tuli 4 tuumaista ja muuhun arkkuun 5 tuumaista.

Tässäkohtaa projektia alkoi kuitenkin aikataulut painaa päälle, joten kuvaaminen jäi vähemmälle, eli hypätään suoraan lopputulokseen. Pyyhkäisin lautojen sisäpinnat suunnilleen sileäksi käsihöylällä, ulkopinnat tuli jätettyä kenttäsirkkelin pinnalle. Ulkopuolet tosin tuli käsiteltyä kaasuliekillä, eli jonkinlaista väriäkin saatiin pintaan.

20161119_194053
Laudat kiinnittyvät rautarunkoon M8 lukkopulteilla. Puuosien kanssa tuli eteen vähän kaikenlaista ylimääräistä askartelua. Joskus pitäisi vissiin ihan oikeasti miettiä ensin ja tehdä vasta sitten. Päälimmäinen ongelma tuossa ruuvikiinnityksessä on, että kun nurkan molemmilla puolilla on pultti niin niiden päät luonnollisesti kohtaavat sisäpuolella. Tämän kanssa sitten lyhennettiin pultteja ja tehtiin M8 pultista M4 mutteri. Pylväsporakone haukkui jälleen kerran hintaansa, mutta kaiken säätämisen jälkeen sisäpuoli puuosista jäi senverran rujoon kuntoon että siitä en kuvaa jälkipolville ottanut.

Ulkopuoli kuitenkin näyttää maalin jälkeen ihan kivalta.

20161120_154936

Yllä kuvassa näkyy myös hitsattavat saranat, naapurikylän romuonnelan valikoimasta löytyi IKH:n brändillä nätin kokoisia hitsaussaranoita. Alkuperäinen ajatus oli etsiä tyyliinsopivat peltiset saranat mutta noiden osuessa kohdalle suunnitelma muuttui välittömästi.

Sisustan karmeus tuli paikattua halvimmalla eteentulleella retkipatjalla. Mattopuukko, mittanauha ja pullo ihan perinteistä erikeeperiä piilotti ajatusvirheet riittävän hyvin. Henkinen päätös on kuitenkin tehty että jos tuo pehmuste pitää joskus repiä irti niin samalla pitää tehdä uudet puuosat.

Lopputulos ei kuitenkaan ihan hirveästi satu silmään ainakaan jos katsoo tarpeeksi kaukaa.

20161120_222155

20161120_222204

Painoahan tuolle tuli melkoisesti, pääasiassa noista puuosista. Rautakehikko painaa toki jonkun kilon sekin, mutta puuosien lisääminen nosti painon ihan uusiin lukemiin. Ihan käsivoimin tuon nyt kuitenkin saa liikkumaan.

Rautaosien pinnassa on mattamustaa kilikolia ilman mitään sen suurempia pohjatöitä. Raudat hioin puhtaaksi lamellilaikalla mutta sen kummempia pohjia ei tullut tehtyä. Puuosat on käsitelty pelkästään kaasuliekillä, eli poltettu mustaksi. Nokeaminen ei ole erityisen iso ongelma, vaikka toki tuoreeltaan sormiin tahtoo vähän väriä jäädäkin.

Aikaa tekemiseen meni pari iltaa ja kohtuullinen siivu lauantaista, mutta nyt kun tätäkin lajia on tullut maistettua niin kynnys seuraavalle projektille on taas pienempi.

 

DIY-rullaverho

Talvi yllätti taas omakotiasujan. Pitkin kesää ja syksyä on ollut aika-ajoin mielessä, että tallin nosto-oven eristyksille pitäisi tehdä jotain. Pakkasten ja lumisateiden saapuessa en luonnollisestikaan ollut tehnyt asian eteen kuitenkaan yhtään mitään.

Visiitti rautakauppaan (ei siihen naapuripitäjän kalliiseen vaan toisen pitäjän palvelevaan ja edulliseen) ja matkaan tarttui mm. 7 metriä kulmarautaa ja 3 metriä putkea. Kulmarauta on toiseen projektiin, mutta 22/27 painevesiputki sai uuden elämän verhotankona.

Tanko pitää tietty ripustaa johonkin, ja rullaverhon kysessä ollessa olisi ihan suotavaa, että verhotanko pääsee pyörimään. Nurkista löytyi 3D-printteriprojektin jäljiltä jotain rullaluistimen tms laakereita joiden pohjalta lähdin kannaketta kehittelemään.

20161115_202702

Ensimmäinen revisio olisi teoriassa ollut jopa ihan toimiva, mutta sopivan ripustuksen rakentaminen tuollaiselle on hieman isotöinen ja jossain määrin tympeä tehdä. Aikani kun mietin ratkaisua niin sellainen tipahtikin pikaviestimestä käsiin.

20161115_232832Naapurissa oli joutilaana vähän isomman kaliberin laakereita. Hankittu putkikin jäi pieneksi, mutta koska mitään ei passaa heittää pois niin metallinpalasia sisältävästä laatikosta löytyi n. 30 sentin pätkä aika lähelle olevaa putkea joka vieläpä istui varsinaisen verhotangon päälle oikein mukavasti. Mittanauha kouraan ja vahvikkeet migillä kiinni.

Sitten takaisin verhokannakkeiden kiehtovaan maailmaan. Erilaisia vaihtoehtoja tuli pyöriteltyä useampaakin, mutta loppupelissä yksinkertainen oli jälleen kerran kaunista. Jonkinlaiset mitat lattaraudan palaseen ja mutka pylväsporassa:

20161116_181222

20161115_234754Sen jälkeen rälläkkä kouraan ja katkaisulaikalla reikien väli auki

20161115_235051Hieman viimeistelyä hiomalaikalla ja pätkä migisaumaa

20161116_105438

Lopuksi kulmaraudasta kymmensenttinen pätkä irti, muutama reikä ruuveja varten ja seinälle.

20161116_215144Kiinnikkeen taakse pätkä kakkosnelosta, kakkosnelonen ensin seinään muutamalla 5×120 ruuvilla ja kulmarauta edelleen lankunpätkään parilla täkkipultilla. En kokeillut leukoja vetää, mutta kyllä tuo tuntuu jonkinverran painoa kestävän.

Sitten itse verhotangon kimppuun. Verhokankaaksi valikoitui kestopeite lähinnä halvan hinnan johdosta. Tuota on huono ommella ja toisaalta edelleen tehdään rullaverhoa, joten olisi ihan suotavaa että verhokangas on kiinni tangossa.

20161116_205838

Nakkasin putken kulmaraudan sisälle ja käytin kulmarautaa viivottimena. Maalitussilla rantu kylkeen, rullamitalla merkit puolen metrin välein ja akkupora laulamaan.

20161116_210634

Reikiin pyöräytin sitten M6 tapilla vielä kierteet. Ainevahvuus tuossa putkessa on sen 2.5 milliä, joten mitään maailman lujimpia kierteitä tuohon ei saa, mutta tuossa käytössä riittävät oikein hyvin kunhan ei aivan rystyset valkoisina kiristä pressua kiinni.

Sitten tanko seinälle ja pressu kiinni

20161116_222529

Oven koko on n. 2,5 x 2,5 metriä, joten pressu on luonnollisesti 3×5. Hetki hikoilua katonrajassa kuitenkin tuotti tulosta. Pressu roikkuu aika hyvin suorassa, ylimääräiset tuli leikeltyä vähän ronskilla kädellä pois, mutta sitä ehtii siistiä sitten joskus.

20161116_230657Lopputulos on kuvan mukainen. Koko kupletin juoni on siis, että pressu jättää kylmän nosto-oven ja lämpimän talli-ilman väliin ilmataskun jonka myötä lämpöhäviö pienenee. Projektin jälkimainingeissa pakkasetkin tietty hellittivät, joten sen kummemmin vertailukelpoisia lämpötiloja ei ainakaan toistaiseksi ole saatavilla.

Toissatalvena pidin kuitenkin vähän vastaavantyyppistä viritystä ovessa (vissiin tässä blogissakin on joku juttu aiheesta) ja silloin tuli todettua että ohutkin pressu eristää melkoisesti, kunhan välissä on ilmatasku. Tyhjiö olisi tietty vielä parempi eriste, mutta se on teknisesti vähän haastavampi. Tuo aikaisempi viritys oli kuitenkin ruuveilla puolikiinteästi paikoillaan, joten käyttömukavuus ei ollut ihan paras mahdollinen.

Tässäkohtaa ollaan tilanteessa, että pressun saa (ainakin teoriassa) nostettua ylös ihan nätisti, mutta nostonaru virityksestä vielä puuttuu. Ylimääräisiä leikellessä kun tuli jätettyä vähän turhan reilu särkemisvara, niin kuvassa vasen reuna rullautuu merkittävästi paksummaksi kuin oikea (koska tavaraa on enemmän) ja koko komeus nousee vinossa. Pienen hienosäädön jälkeen tuon pitäisi kuitenkin toimia ihan samaan tapaan kuin sisätilojen pimennysverhot, narusta kiinni ja pari nykäisyä.