Avainsana-arkisto: Piha

Riesalan uusi ilme

Kuten ahkerimmat lukijat muistavat, niin kesällä 2015 kaadeltiin puita tuosta nelisen aaria kattavalta aarniometsäalueelta joka Kassalan tonttiin kuuluu.

Tällaisesta näkymästä lähdettiin liikkeelle, kevyen metsuroinnin ja kaivinkoneella reuhaamisen jälkeen kenttä näytti seuraavalta

Tuon jälkeen tapahtumat ovat sitten olleet vähän vähempänä. Viimekesänä pahin heinikko tuli raivaussahan siimapäällä kaadettua mutta noin muutoin tuo alue on saanut lähinnä kasvaa villivadelmaa. Muutama puu reunoilta kaatui lisää ja niistä syntyi laavu, kuten täälläkin on tullut mainostettua. Nyt kuitenkin kuluvana keväänä tähdet ovat olleet otollisessa asennossa ja parin kilometrin päästä löytyi joutilasta maata kun maajussit ovat kaivelleet ojia auki ja jakaneet peltoja uusiksi.

Verkukin sai ehostetun hytin niskaansa tuossa äitienpäivän tienoilla, joten ei muutakuin kärry perään ja pellonlaitaan. Toinen traktori nosteli rapaa kärryyn ja tasoitteli ojankaivuun jälkiä sillävälin kun minä ajelin täydellä kuormalla hiekkakentälle.

Kotipihassa sitten kippi pystyyn, multaa vanhan metsäpohjan päälle ja sama uusiksi.

Aurinko paistaa ja matka taittuu. Kärryllisen hakuun kului kuormauksineen parikymmentä minuuttia, kun välimatkat eivät mitään kovin kummoisia ole.

Kaikkiaan tuohon tuli ajettua 35 kuormaa, josta pikku siivu meni muualle pihan tasoitteluihin. Kuormassa sai tulemaan kuutisen kuutiota kun kalusto ei mitään suuren suurta ole. Lopputulemana muutama ilta viikolta ja osa lauantaista siirsi kuitenkin parisataa kuutiota isänmaata hiekkakentän päälle.

Sunnuntain puolella sitten kalusto vaihtui pykälää isompaan ja maakasojen alustava levittely pääsi vauhtiin.

Perälevy ja etukuormaaja tekevät jälkeä kohtuu nopeasti, mutta mitään erityisen tasaista en edes yrittänyt saada aikaiseksi. Mullan seassa oli kohtuullisen kokoisia ruohomättäitä ja juurakoita, joten pelkällä levyllä ei suoraa pintaa olisi kohtuudella saanut vaikka olisi hieronut miten pitkään.

Pihasta alkoi kaluston vaihtelun myötä parkkipaikatkin olla hieman vähissä, mutta alustavan tasomisen jälkeen hyppäsin taas verkun ratin taakse.

Perinteinen S-piikkiäes maalanalla tekee kohtuu nättiä jälkeä ja hajotti samalla isoimmat savipaakut ja ruohomättäät.

Muutama tunti pyörimistä ja hyvä tuli.

Seuraavaksi ohjelmassa on sitten kivien, juurakoiden ja muun ylimääräisen kerääminen ihan käsipelissä. Sen jälkeen vielä lopulliset tasoittelut jollain opilla, nurmikon kylvö ja jatkon suunnittelu. Ainakin kasvihuone olisi tarkoitus tehdä uusiksi tuohon kentälle vähän parempaan paikkaan, nykyinen on nyt pihan muutosten myötä vähän huonolla paikalla. Tenavien kanssa on ollut puhe että jos tuohon jättäisi osan ihan nurmelle niin saa sitten vaikka potkia palloa.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin vaivannäön arvoinen työmaa ja nörttikin pääsi taas vuosikausien tauon jälkeen istumaan traktorin ratin takana vähän pidempään. Nyt kuitenkin näihin kuviin ja tunnelmiin, useampikin projekti tuossa on jo vähintään mietintämyssyssä kun kesä lopultakin päätti tulla, mutta niistä sitten joskus myöhemmin.

Pihapuuta nurin

Kuten tuo toinen puolisko jo ehti mainitsemaan niin pihasta lähti jokunen puu, tarkemmin sanoen 5 isoa mäntyä. Puut kasvoivat suht lähellä sähkölinjaa, joten soitin Korpelan Voimalle että voisiko sähkölaitos nykäistä männyt pötkölleen ettei tarvitse itse vetää sähkölankoja poikki. Sähkölaitoksen edustaja veikkaili että yleensä näissä toimeksiannoissa on mennyt pari-kolme viikkoa, etenkin kun mitään välitöntä kiirettä ei ole.

Viikkoa myöhemmin puhelin kuitenkin soi ja kaatoporukka ilmoitti olevansa 20 minuutin päästä pihassa. Eihän siinä sitten, minä näytin mitkä puut pistetään nurin, miehet pohtivat hetken kaatosuuntia ja poistuivat pihasta varttia myöhemmin. Tekijämiehiä sano, siinä ei meinaan paljon jääty nenää kaivamaan, toinen kaatajista pisti tunkin puuta vasten sillävälin kun toinen repäisi stihlin käyntiin ja puuta nurin.

Palveluun ei sentään kuulunut katkonta eikä karsinta, se jäi asujien varaan.

20150309_002Kuten kuvasta melkein näkyy, niin maisemaan ilmaantui muutama risukasa. Kaatajat ilmaantuivat pihaan senverran vauhdilla, ettei paljon ehtinyt ennen/jälkeen kuvia taaskaan edes miettimään. Pitää penkoa gallerioita kunhan pääsee takaisin omaan lähiverkkoon ja kuva-arkistojen äärelle.

Kaveri tuli talkooavuksi karsimaan ja katkomaan kaadetut puut, ajatus oli tehdä nelisen metriä pitkää pätkää ja sahauttaa ne. Lähes rajattomalla itseluottamuksella ja tukkisaksilla varustautuneena sitten pöllistä kiinni. Tästähän se lähtee tuohon metsänreunaan niin että heilahtaa. Ihan kirjaimellisesti, kahteen mieheen kun veti tukkia niin että otsasuoni oli vähällä katketa niin tukkia sai heilautettua.

20150309_006Pienen soittelutuokion jälkeen metsäkärryn keulalle löytyi takavetoinen international jostain 70-luvun nurkista. Tallissa oleva MF kun ei ihan vieläkään ole ajokunnossa, saati että sillä saisi metsäkärryä vedettyä.

Sekä traktori että kärry olivat vähän pieniä puihin nähden, mutta pihaan aikalailla sopivankokoista kalustoa. Pienen kikkailun kanssa puut sai hilattua pihatien varteen josta ne siirrettiin pykälää isommalla kalustolla kenttäsirkkelille. Viidestä pihamännystä tuli jonkinmoisen latvarankapinon lisäksi vajaa 400 metriä lautaa ja vajaa 100 metriä lankkua. Oksia ei edes aloitettu perkkaamaan sen tarkemmin, naapuri kävi hakemassa valmiit kasat haketukseen, joten niistäkin päästiin varsin kivuttomasti eroon.

Oma hommansahan tuossa on, mutta pihaan tulevan valon määrä lisääntyi huomattavasti. Kuten todettua suunnitelmissa on vielä kaataa ainakin 5 mäntyä talon läheltä ja tiellepäin olevalta metsäpalalta kaatuu sitten enemmän tavaraa. Näistä kuitenkin joskus myöhemmin erikseen.

Nyt näihin kuviin ja tunnelmiin.

Piha- ja muita askareita

Kaikenlaista on taas tullut touhuttua sitten viimekerran. Edellisistä jorinoista onkin jo näköjään liki kuukausi, mutta parempi varmaan myöhään kuin ei silloinkaan. Aika on mennyt taas enemmän tehdessä kuin kertoessa tekemisistä. Kuukauteen on kuitenkin mahtunut kaikenlaista.

Vintin lattia sai lopultakin viimeiset verkot, seuraava steppi talon sisäprojekteissa olisi sitten vedellä lämmityskaapeli paikoilleen. Tämä tosin tarvitsee vähän normaalia tarkempaa suunnittelua, puolentoistasadan narua ei viitsi ylimääräisiä veivata.

Pihalla sitten on tapahtunut senkin edestä. Nurmikonleikkuun makuun on päästy täälläkin ja sammalmatto poistuu tontilta hyvää kyytiä. Nurmikkoa on saanut paikkailla enemmän ja vähemmän, mutta pääsääntöisesti nurmimatto on ihan hyvällä mallilla. Paikallisesta marketista ei oikein mitään lompakkoystävällistä lannoitetta löytynyt, mutta visiitti lankomiehelle ratkaisi sen ongelman. Siellä kun oli sopivasti päässyt säkillinen salpietaria kastumaan, niin sehän ei enää kylvökoneisiin kelpaa. Nurmikkolannoitteeksi se sensijaan kelpaa oikeinkin mainiosti. Muutama kilo tavaraa pitkin pihaa ja voimaton nurmikko näyttää paikoin jo todella hyvältä.

Metsän raivausurakka alkaa tältä kesältä olla nipussa. Oksia ja muuta on tullut varovaisen arvion mukaan polteltua nuotiossa viikon päivät. Tuhkaa on hyödynnetty pihaistutusten, marjapensaiden ja nurmikon paikkausten kanssa. Aluskasvillisuus alkaa kuitenkin olla senverran tukevaa ettei loppuja roskia nyt enää saa millään järkevällä työmäärällä nostettua. Risuja polttaessa on tosin käynyt mielessä, että jos omistaisi vähän järeämmän oksasilppurin niin nuo moskat voisi päästää pienemmäksi silpuksi ja hyödyntää metsäpalan tasoittamiseen. Ihan kaupasta normaalikuolevaisen budjetilla ostettavat silppurit eivät tuollaista määrää kuitenkaan todennäköisesti kestä, niin jotain DIY-ratkaisua joutunee tuohonkin miettimään.

Parempi puolisko on istutellut pensaita pitkin pihoja ja nyt edellisenä viikonloppuna valikoima lisääntyi vielä luumupuulla. Kertokoot rouva itse tekemisistään tarkemmin, minä en ole enää edes ihan kartalla että mitä risuja missäkin kohtaa pihoja nousee. Senverran tuli tonttia kierreltyä että marjapensaat ovat vallanneet alaa vähän sieltä ja täältä ja takapihan puolella on varsin kattava valikoima mm. pihlajaa siirreltäväksi paremmille kasvupaikoille.

Kasvimaalla nousee rikkaruohojen lisäksi perunaa ja sipulia oikeinkin iloisesti. Porkkanat ja mitkälie muut kylvökset odotuttavat vielä tuloksia, mutta ihan selkeästi sieltä elämää löytyy. Viikonlopun pikaprojektina tuli sitten rääpäistyä pystyyn kasvihuone. Pientä säätöä tuo huone vielä tarvitsee, naputtelen rakennelmasta ihan erikseen postauksen kunhan saan kameran tyhjättyä ja rakennelman valmiiksi asti. Yksi ikkuna vielä puuttuu ja ovi kaipaa pientä sovittelua.

Yksi isompi siivousprojekti tuli tehtyä nippanappa ennen esikoisen synttäreitä. Otin ja pesin rännit suunnilleen tyhjäksi. Rännien asennus on tällähetkellä kutakuinkin päin persettä, ne kun on asennettu joskus aikanaan huopakaton tasalle. Nykyisellään huopakaton päällä on rimat ja rimojen päällä peltiä, joten rännit ovat sitten 2 senttiä liian lähellä seinää ja 3 senttiä liian alhaalla. Lisäksi kaato on vielä vähän sinnepäin, joten jokainen kouru oli liki puolillaan lehtiä, neulasia ja muuta sontaa. Parhaimmillaan sai ihmetellä ettei kompostoituneessa moskassa näkynyt kastematoja. Vesiletku, painepesuri, tikkaat ja muut tykötarpeet aseistuksena homma oli illassa tehty. Lisäksi kattoa tuli kuurattua samalla kun painepesuri oli käsillä, peltiin on tarttunut paikoin jäkälää ihan kohtuullisia määriä. Ihan kaikkea ei päässyt pesemään, katossa kun on kallistusta senverran ettei ilman nostokoria tai valjaita tohdi kovin pitkälle harjalta laskeutua.

Muuten homma on mennyt pihan siivoilussa ja polttopuiden tehossa töiden ohella. Kuvamateriaali on vielä kamerassa, suolletaan sitä sitten ensikerralla.

 

 

Pihasisustamista

Pari viikkoa on vierähtänyt näköjään edellisistä jorinoista. Välissä on pitänyt tehdä töitä, polttopuita, korjata autoa ja hipistellä vähän kaikkea muutakin. Sellainen tuli huomattua, että liiteri saisi olla tuplasti nykyistä isompi ja että piha on ihan uskomattoman pehmeä kun lumet on sulaneet. Mutta asiaan.

Pari viikkoa sitten tosiaan kertoilin että olisi ajatus tehdä pientä pintaremonttia pihassa ja sitä tulikin tehtyä. Eli tempaistiin neljä puuta nurin. Puut kasvoivat näppärästi sähkölinjan ja talon välissä ja kokoa männyillä oli muutenkin senverran että tuhoa olisi tullut sekä pystyynjääneisiin puihin että muuten pitkin tonttia jos ne olisikin jollain opilla onnistunut kaatamaan oikeaan suuntaan. Muutamaa puhelinsoittoa myöhemmin pihaan ilmaantui dino, jolla pääsi aloittamaan kaadon jostain 7-8 metrin korkeudelta ja tuhot jäivät jopa nurmikon osalta kutakuinkin olemattomaksi.

DSC_0450

Hieman tuo homma hirvitti, lähinnä siksi, että tuo lainanosturi ei ollut ihan täysin timmissä. Mukava pikku tuuli (sentään oikeaan suuntaan kaatoa ajatellen) ja varovasti arvellen puolen metrin klappi nostokorissa ei oikein tuntunut mukavalta yhdistelmältä. Lisäjännitystä tilanteeseen toi allekirjoittaneen varsin vaatimaton kokemus puunkaadosta. Ne jokuset puut joita on tullut kaadettua ovat olleet joko paljon pienempiä tai sijainti muuten on ollut sellainen, ettei kaatumissuunnalla ole ollut väliä.

DSC_0465Puut kuitenkin tuli kaadettua ilman omaisuus- tai henkilövahinkoja. Kuvassa on kaverin Stihl, kun kesken hommien omasta jonseredista kahvan vaimennusjousi päätti katketa juuri kun hommassa pääsi alkuun. Valmista kuitenkin tuli ja noilla puilla lämmittelee jossain vaiheessa torppaa varovasti arvellen kuukauden verran.

DSC_0457Ja kun kerran nosturi oli pihassa niin pitihän sitä jälkikasvunkin päästä ajelulle. Ei kuulemma hirvittänyt.