Työhuone, työtapaturma vol1

Tänään taas viikonlopun kunniaksi ehdin viettää päivän vintissä tehden työhuonetta. Kovin paljon homma ei edennyt, mutta jotain kuitenkin. Artikkelikuvassa näkyy suurin piirtein mitä tuli saatua aikaiseksi.

20140222_006

Keskuspölynimurin putkiston osista sovellettu viemäriputkisto sai varmistuksen niskaansa. Eli samaa sikaliimaa, jota käytettiin katon läpiviennissä ja vanhan läpiviennin tukkimisessa. Kumihanskat, saippuavettä ja liimaprässi aseistuksena homma oli noin 10 minuutissa ohi. Nyt ei tarvitse murehtia tuonkaan liitoksen vedenpitävyyttä, vaikka liki 100% varmuudella liitos olisi pitänyt ilmankin liiman kanssa sotkemista.

Toisen puolen tuulensuojan lisäksi sain lopultakin entisen viemäriputken piiloon. Ajatus oli normaalilla pistosahalla nätisti sahata putki poikki ja laittaa levyt päälle, mutta kun raotin puoliväliin sahattua putkea suunnan varmistamiseksi niin suunnitelma jäi vähän puolitiehen.

20140222_004Katosta pilkistänyt tumppi kun päätti hajota noin sadaksi eri palaseksi, suurin osa näkyy ylläolevassa kuvassa. Loput sirpaleet veistin siististi sahan ja kirveen avulla suurinpiirtein sisäkaton tasalle, jonka jälkeen tuulensuojalevyä päälle.
20140222_003Lopputulemana vanhan putkenpään sain kuitenkin levytettyä, henkinen työvoitto saatiin jossain määrin päätökseen. Vanha hormi on tietty vielä katolla, mutta sen vuoro on sitten keväämmällä.

Viimeistä tuulensuojalevyä naputellessa tuli eteen tämän remontin ensimmäinen työtapaturmakin.

20140222_010Tikkailla keikkuessa naputtelin tuulilevyjä kakkosnelosen pätkällä ja vasaralla perille asti. Siinä onnistuin senverran sohlaamaan, että napautin vasaralla kohtuu tukevan iskun pikkusormen kynnen juureen. Voin muuten sanoa että käy kipeää.

Toimenpiteet tällaisen sattuessa ovat seuraavat:

  1. Heitä kaikki käsissä olevat tavarat lattialle, mielellään kohtuullisen voiman kanssa
  2. Kiroa kuin porolappalainen
  3. Potki muutaman kerran seinähirsiä tmv. tukevaa (ei kuitenkaan tukevaa talkookaveria)
  4. Kiroa lisää
  5. Naputtele viimeinen levynsiivu paikoilleen
  6. Käy itkemässä vaimolle että sormeen tuli pipi
  7. Lompsi talliin ja sytytä matkalla tupakka
  8. Talliin päästyäsi ota tukeva siivu viskipullosta

Tästäkin takaiskusta huolimatta päivä on oletettavasti vielä huomennakin ja muutaman saunanjälkeisen oluen jälkeen pieni kivistys ei haittaa enää yhtään niin paljon.

Jos jotain hyvää tilanteesta haluaa hakea, niin samoilla tikkailla on tullut keikuttua runkonaulaimen ja kirveen kanssa. Näistä tuo vasara lienee vähiten vaarallisin kapine millä lyödä sormeensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *