Pihasisustamista

Pari viikkoa on vierähtänyt näköjään edellisistä jorinoista. Välissä on pitänyt tehdä töitä, polttopuita, korjata autoa ja hipistellä vähän kaikkea muutakin. Sellainen tuli huomattua, että liiteri saisi olla tuplasti nykyistä isompi ja että piha on ihan uskomattoman pehmeä kun lumet on sulaneet. Mutta asiaan.

Pari viikkoa sitten tosiaan kertoilin että olisi ajatus tehdä pientä pintaremonttia pihassa ja sitä tulikin tehtyä. Eli tempaistiin neljä puuta nurin. Puut kasvoivat näppärästi sähkölinjan ja talon välissä ja kokoa männyillä oli muutenkin senverran että tuhoa olisi tullut sekä pystyynjääneisiin puihin että muuten pitkin tonttia jos ne olisikin jollain opilla onnistunut kaatamaan oikeaan suuntaan. Muutamaa puhelinsoittoa myöhemmin pihaan ilmaantui dino, jolla pääsi aloittamaan kaadon jostain 7-8 metrin korkeudelta ja tuhot jäivät jopa nurmikon osalta kutakuinkin olemattomaksi.

DSC_0450

Hieman tuo homma hirvitti, lähinnä siksi, että tuo lainanosturi ei ollut ihan täysin timmissä. Mukava pikku tuuli (sentään oikeaan suuntaan kaatoa ajatellen) ja varovasti arvellen puolen metrin klappi nostokorissa ei oikein tuntunut mukavalta yhdistelmältä. Lisäjännitystä tilanteeseen toi allekirjoittaneen varsin vaatimaton kokemus puunkaadosta. Ne jokuset puut joita on tullut kaadettua ovat olleet joko paljon pienempiä tai sijainti muuten on ollut sellainen, ettei kaatumissuunnalla ole ollut väliä.

DSC_0465Puut kuitenkin tuli kaadettua ilman omaisuus- tai henkilövahinkoja. Kuvassa on kaverin Stihl, kun kesken hommien omasta jonseredista kahvan vaimennusjousi päätti katketa juuri kun hommassa pääsi alkuun. Valmista kuitenkin tuli ja noilla puilla lämmittelee jossain vaiheessa torppaa varovasti arvellen kuukauden verran.

DSC_0457Ja kun kerran nosturi oli pihassa niin pitihän sitä jälkikasvunkin päästä ajelulle. Ei kuulemma hirvittänyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *