No nyt tapahtuu

..paljon ja äkkiä. Nimittäin pihalla. Viime keväinen metsäpalstan raivaus on ottanut ison harppauksen eteenpäin. Parina viime viikonloppuna sieltä on kaadettu puita. Parisenkymmentä kaikkiaan. Saa tuo toinen puolisko tarinoida itse kaatohommeleista tarkemmin, itse olen keskittynyt raivauspuoleen. Ja sitähän on riittänyt. Risuja läjään, runkoja kasaan ja onpa ensimmäiset pätkät jo kirveen kanssa nakuteltu liiteriin kuivumaan. Maisema hieman muuttui pihalla. Todennäköisesti hieman valoisempaan suuntaan. Suuria suunnitelmia tälle avautuneelle tilalle tietenkin on, mutta sitä ennen tarvinnee ”hiukan” myllätä pohjia, mikä lieneekin tulevan kesän päätavoite tuolla suunnalla.imagePihan haravointi on täydessä käynnissä, tosin tuuliset kelit eivät ole ihan parasta siihen hommaan. Niinpä välillä heilutellaan kirvestä ja visioidaan suuria.

Tämän aamuinen visiointi johti sitten jo käytännön tekoihin. Takapihan metsikön karkaaminen kauemmas innoitti sitten allekirjoittanutta valtaamaan pihalle lisätilaa. Harava kouraan ja puhdistamaan. Risujen, heinien ynnämuun moskan alta paljastui osittain jopa tasainen maa, jota alamme leikkurin kera tasomaan nurmikolle. Pieni takapihan kasvimaa saanee laajennuksen myös. Samoin mansikkapenkkejä on suunnitteilla tälle puolelle.image

image

Hyvä siitä tulee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *