Lisää pihapuuta pötkölleen

Onpa taas ehtinyt vettä virrata Väärä- ja muissa joissa sittemmin edellisen postauksen. Burnoutin partaalla hiluva nörttinne on kuitenkin keskittynyt taas vaihteeksi tekemään eikä suunnittelemaan tekemistä.

kuva 1.1

Yksi isompi projekti on ollut jälleen kerran puunkaato. Tuossa Riesala-nimisellä metsäpalstalla on kasvanut pitkiä ja ohuita mäntyjä. Talven ja kevään myrskyissä kaatui 3 ja jokaisella vähänkin kovemmalla tuulella hirvitti että milloin kaatuu lisää tavaraa ja etenkin että milloin kaatumissuunta on johonkin muualle kuin joutomaalle. Kuten kuvastakin näkyy niin rungot antoivat tuulessa myöten kohtuu komeasti.

Velipojan kanssa ensin aloiteltiin hommaa ihan perinteisesti moottorisahalla ja kaatovängällä. Ensimmäisessä erässä kaatui 7 runkoa, mutta puuskittainen tuuli teki hommasta vähän turhan jännää. Viimeisenä paljain kourin kaadetussa rungossa meinasi jo käydä vahinko, kun juuri puun lähtiessä kaatumaan tuli pieni tuulenhenkäys ja hyvin lähtenyt kaatumissuunta vaihtui aika tasan 180 astetta vastapuolelle. Ihmeen kaupalla mitään merkittävää ei jäänyt alle ja tuhoiksi jäi muutama kuoppa pihatiessä.

Tuollaisten pitkien, oksattomien runkojen kaato on muutenkin vähän jännää hommaa. Tuuli on opettanut rungot hyvin joustaviksi painopisteen arviointi on maasta käsin pirun hankalaa kun alimmatkin oksat heiluvat jossain 8-10 metrissä. Rungot siivottiin ihan käsipelissä metrin- parin pätkinä pinoon ja tuolla ne odottelevat tällähetkellä pääsyä liiteriin.

Riukuja jäi kuitenkin pystyyn ja suurempien vahinkojen välttämiseksi pihaan hommattiin vähän sorkkarautaa isompi kaatovänkä.

kuva 2.1Kuvassa jo pihatien varresta yksi laho koivu nurin (kyljessä oli parikiloinen pakurikääpä, jos joku haluaa tulla keittämään siitä teetä niin tervetuloa). Voima puhuu ja puu kaatuu. Naapuri veljensä kanssa kävi pukkaamassa puuta nurin ja kun tuota hommaa ovat tehneet enemmänkin niin koko operaatiossa kesti vähän enemmän kuin talkookahvien keitossa meni.

kuva 3Allekirjoittaneen ohjelmaksi jäi lähinnä ihmetellä miten nopeasti homma tapahtuu.

kuva 5Kaatosuunnat osuvat aika pilkulleen kun käytettävissä on kunnon kalustoa. Samalla kertaa kaadettiin liiterin vierestä vielä yksi paljon isompi mänty kuin mitä nuo puhelinpylväät. Ko. mänty oli jo kovasti kallellaan liiteriä kohti ja muutenkin vähän polttopuiden kanssa pyöriessä edessä niin samalla kertaa tuli lisää tilaa sinnekin.

Aikaisempi metsän omistaja on jättänyt puut kasvamaan oman onnensa nojaan joskus vuosikausia sitten ja metsä on kasvanut todella tiheäksi. Kassalan edellinen omistaja on puolestaan sitten harventanut metsää ja jättänyt osan puista pystyyn, mutta tiheässä kasvaneet puut eivät oikein pärjää kun tuulensuoja harvenee ympäriltä. Eikäpä tuommoiset 15-18 metriset, oksattomat männyt muutenkaan oikein omaa esteettistä silmää hivele.

Tuolle pläntille tullaan sitten jatkossa tekemään pottupeltoa, kasvihuonetta ja mitä nyt keksitäänkään. Tässäkohtaa voi kuitenkin olla tyytyväinen että puut ovat nurin, vahinkoja ei käynyt ja päivä mahtuu paistamaan pihaan taas vähän paremmin.

kuvaVielä polttopuut liiteriin niin hvyä tulee. Osa rungoista menee kaverille hyötykäyttöön, kertokoot itse omista projekteistaan omassa plokissaan, loput nakellaan liiteriin. Kaikenkaikkiaan pihasta pitäisi olla taas parin talven puut nurin ja lisäksi edellisessä numerossa mainittu taapeli rakennustarvikkeita, joista alkaa nikkaroimaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *