Avainsana-arkisto: puunkaato

Kevät tuli Kassalaan, eli puuta nurin

Taas on pari kuukautta ehtinyt vierähtämään edellisten kirjoittelujen jälkeen. Kuten parempi puolisko on jossain välissä kertonutkin niin elämä on taas ravistellut suuntaan jos toiseenkin.

Talvi on kumminkin näin helmikuun puolenvälin kunniaksi loppumassa ja jokakeväinen perinne puidenkaadosta on saatu taas käyntiin. Sähkölaitoksen miehet kävivät päivällä tempaisemassa 3 isoa mäntyä nurin talon ja sähkölinjan välistä.

20160210_124651

Kännykkäräpsy yläkerran ikkunasta

Korpelan voimalle jälleen kiitokset ripeästä toiminnasta. Eilen soittelin että josko sieltä joku ehtisi jossain välissä katsomaan mikä on tilanne ja että alkaako sähkölaitos kaatoa tekemään. Tänään puolen yhdentoista maissa oli mies pihassa ja puoliska tuntia myöhemmin 2 miestä lisää moottorisahan kanssa. Sanoisin että erittäin asiallista toimintaa.

Suurin mänty (etualalla) oli senverran iso että kahteenkin mieheen joutuisi kurkottelemaan että kädet yltävät ympäri, pari muuta vähän pienempiä. Tänään kävin jo aloittelemassa karsintaa ja siivousta, mutta päivännäkö loppuu työpäivän jälkeen valitettavan lyhyeen.

Rouva oletettavasti heiluu kameran kanssa enemmän, joten eiköhän tuoltakin työmaalta jollain aikajänteellä ilmaannu lisää materiaalia ihmeteltäväksi.

Lisää pihapuuta pötkölleen

Onpa taas ehtinyt vettä virrata Väärä- ja muissa joissa sittemmin edellisen postauksen. Burnoutin partaalla hiluva nörttinne on kuitenkin keskittynyt taas vaihteeksi tekemään eikä suunnittelemaan tekemistä.

kuva 1.1

Yksi isompi projekti on ollut jälleen kerran puunkaato. Tuossa Riesala-nimisellä metsäpalstalla on kasvanut pitkiä ja ohuita mäntyjä. Talven ja kevään myrskyissä kaatui 3 ja jokaisella vähänkin kovemmalla tuulella hirvitti että milloin kaatuu lisää tavaraa ja etenkin että milloin kaatumissuunta on johonkin muualle kuin joutomaalle. Kuten kuvastakin näkyy niin rungot antoivat tuulessa myöten kohtuu komeasti.

Velipojan kanssa ensin aloiteltiin hommaa ihan perinteisesti moottorisahalla ja kaatovängällä. Ensimmäisessä erässä kaatui 7 runkoa, mutta puuskittainen tuuli teki hommasta vähän turhan jännää. Viimeisenä paljain kourin kaadetussa rungossa meinasi jo käydä vahinko, kun juuri puun lähtiessä kaatumaan tuli pieni tuulenhenkäys ja hyvin lähtenyt kaatumissuunta vaihtui aika tasan 180 astetta vastapuolelle. Ihmeen kaupalla mitään merkittävää ei jäänyt alle ja tuhoiksi jäi muutama kuoppa pihatiessä.

Tuollaisten pitkien, oksattomien runkojen kaato on muutenkin vähän jännää hommaa. Tuuli on opettanut rungot hyvin joustaviksi painopisteen arviointi on maasta käsin pirun hankalaa kun alimmatkin oksat heiluvat jossain 8-10 metrissä. Rungot siivottiin ihan käsipelissä metrin- parin pätkinä pinoon ja tuolla ne odottelevat tällähetkellä pääsyä liiteriin.

Riukuja jäi kuitenkin pystyyn ja suurempien vahinkojen välttämiseksi pihaan hommattiin vähän sorkkarautaa isompi kaatovänkä.

kuva 2.1Kuvassa jo pihatien varresta yksi laho koivu nurin (kyljessä oli parikiloinen pakurikääpä, jos joku haluaa tulla keittämään siitä teetä niin tervetuloa). Voima puhuu ja puu kaatuu. Naapuri veljensä kanssa kävi pukkaamassa puuta nurin ja kun tuota hommaa ovat tehneet enemmänkin niin koko operaatiossa kesti vähän enemmän kuin talkookahvien keitossa meni.

kuva 3Allekirjoittaneen ohjelmaksi jäi lähinnä ihmetellä miten nopeasti homma tapahtuu.

kuva 5Kaatosuunnat osuvat aika pilkulleen kun käytettävissä on kunnon kalustoa. Samalla kertaa kaadettiin liiterin vierestä vielä yksi paljon isompi mänty kuin mitä nuo puhelinpylväät. Ko. mänty oli jo kovasti kallellaan liiteriä kohti ja muutenkin vähän polttopuiden kanssa pyöriessä edessä niin samalla kertaa tuli lisää tilaa sinnekin.

Aikaisempi metsän omistaja on jättänyt puut kasvamaan oman onnensa nojaan joskus vuosikausia sitten ja metsä on kasvanut todella tiheäksi. Kassalan edellinen omistaja on puolestaan sitten harventanut metsää ja jättänyt osan puista pystyyn, mutta tiheässä kasvaneet puut eivät oikein pärjää kun tuulensuoja harvenee ympäriltä. Eikäpä tuommoiset 15-18 metriset, oksattomat männyt muutenkaan oikein omaa esteettistä silmää hivele.

Tuolle pläntille tullaan sitten jatkossa tekemään pottupeltoa, kasvihuonetta ja mitä nyt keksitäänkään. Tässäkohtaa voi kuitenkin olla tyytyväinen että puut ovat nurin, vahinkoja ei käynyt ja päivä mahtuu paistamaan pihaan taas vähän paremmin.

kuvaVielä polttopuut liiteriin niin hvyä tulee. Osa rungoista menee kaverille hyötykäyttöön, kertokoot itse omista projekteistaan omassa plokissaan, loput nakellaan liiteriin. Kaikenkaikkiaan pihasta pitäisi olla taas parin talven puut nurin ja lisäksi edellisessä numerossa mainittu taapeli rakennustarvikkeita, joista alkaa nikkaroimaan.

 

Pihapuuta nurin

Kuten tuo toinen puolisko jo ehti mainitsemaan niin pihasta lähti jokunen puu, tarkemmin sanoen 5 isoa mäntyä. Puut kasvoivat suht lähellä sähkölinjaa, joten soitin Korpelan Voimalle että voisiko sähkölaitos nykäistä männyt pötkölleen ettei tarvitse itse vetää sähkölankoja poikki. Sähkölaitoksen edustaja veikkaili että yleensä näissä toimeksiannoissa on mennyt pari-kolme viikkoa, etenkin kun mitään välitöntä kiirettä ei ole.

Viikkoa myöhemmin puhelin kuitenkin soi ja kaatoporukka ilmoitti olevansa 20 minuutin päästä pihassa. Eihän siinä sitten, minä näytin mitkä puut pistetään nurin, miehet pohtivat hetken kaatosuuntia ja poistuivat pihasta varttia myöhemmin. Tekijämiehiä sano, siinä ei meinaan paljon jääty nenää kaivamaan, toinen kaatajista pisti tunkin puuta vasten sillävälin kun toinen repäisi stihlin käyntiin ja puuta nurin.

Palveluun ei sentään kuulunut katkonta eikä karsinta, se jäi asujien varaan.

20150309_002Kuten kuvasta melkein näkyy, niin maisemaan ilmaantui muutama risukasa. Kaatajat ilmaantuivat pihaan senverran vauhdilla, ettei paljon ehtinyt ennen/jälkeen kuvia taaskaan edes miettimään. Pitää penkoa gallerioita kunhan pääsee takaisin omaan lähiverkkoon ja kuva-arkistojen äärelle.

Kaveri tuli talkooavuksi karsimaan ja katkomaan kaadetut puut, ajatus oli tehdä nelisen metriä pitkää pätkää ja sahauttaa ne. Lähes rajattomalla itseluottamuksella ja tukkisaksilla varustautuneena sitten pöllistä kiinni. Tästähän se lähtee tuohon metsänreunaan niin että heilahtaa. Ihan kirjaimellisesti, kahteen mieheen kun veti tukkia niin että otsasuoni oli vähällä katketa niin tukkia sai heilautettua.

20150309_006Pienen soittelutuokion jälkeen metsäkärryn keulalle löytyi takavetoinen international jostain 70-luvun nurkista. Tallissa oleva MF kun ei ihan vieläkään ole ajokunnossa, saati että sillä saisi metsäkärryä vedettyä.

Sekä traktori että kärry olivat vähän pieniä puihin nähden, mutta pihaan aikalailla sopivankokoista kalustoa. Pienen kikkailun kanssa puut sai hilattua pihatien varteen josta ne siirrettiin pykälää isommalla kalustolla kenttäsirkkelille. Viidestä pihamännystä tuli jonkinmoisen latvarankapinon lisäksi vajaa 400 metriä lautaa ja vajaa 100 metriä lankkua. Oksia ei edes aloitettu perkkaamaan sen tarkemmin, naapuri kävi hakemassa valmiit kasat haketukseen, joten niistäkin päästiin varsin kivuttomasti eroon.

Oma hommansahan tuossa on, mutta pihaan tulevan valon määrä lisääntyi huomattavasti. Kuten todettua suunnitelmissa on vielä kaataa ainakin 5 mäntyä talon läheltä ja tiellepäin olevalta metsäpalalta kaatuu sitten enemmän tavaraa. Näistä kuitenkin joskus myöhemmin erikseen.

Nyt näihin kuviin ja tunnelmiin.