Herkkuja kahvipöytään

Jatketaan herkkulinjalla. Harvinaisten vieraiden iloksi piti tietenkin loihtia kahvipöytään jotain muuta, kuin kaapissa lojuvia korppuja. Ja kun vierailusta ilmoitettiin edeltävänä päivänä, niin aikaakin oli yllinkyllin, tai niinhän sitä luulisi. Hommaa hidastaa kummasti pommin jäljellä olevan talouden järjestäminen suunnilleen säälliseen kuntoon sekä legojen lajittelu sekä kasaaminen. Noh, siitä huolimatta valmista tuli ja aikaakin jäi pari tuntia.

Tällä kertaa suolaista ja makeaa, hyydytetty voileipäkakku sekä vaniljarahkapiirakka persikalla. Voileipäkakun täytteenä turkkilaista jugurttia ehkä desin verran, ruohosipulituorejuustoa rasia, meetvurstia sopivasti, yksi maustekurkku ja puolikas paprika. Hyydytetty kahdella liivatelehdellä. Pohjaksi kerros sekaleipää, jota kostutettu hieman maidolla. Rahkapiirakan pohjana pullataikina. Täytteeksi purkillinen vaniljarahkaa, 1muna ja persikkaa.

imageimageJa vähän silmäniloa nurkkiin keväisten kukkasten voimin. Kerrankin näyttää siltä, että narsissit sekä tulppaanit kestävät pääsiäiseen asti. Yleensä onnistun kyllä ylikasvattamaan tai kuihduttamaan ne ennen aikojaan..
image image

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *