Avainsana-arkisto: nurmikko

Piha- ja muita askareita

Kaikenlaista on taas tullut touhuttua sitten viimekerran. Edellisistä jorinoista onkin jo näköjään liki kuukausi, mutta parempi varmaan myöhään kuin ei silloinkaan. Aika on mennyt taas enemmän tehdessä kuin kertoessa tekemisistä. Kuukauteen on kuitenkin mahtunut kaikenlaista.

Vintin lattia sai lopultakin viimeiset verkot, seuraava steppi talon sisäprojekteissa olisi sitten vedellä lämmityskaapeli paikoilleen. Tämä tosin tarvitsee vähän normaalia tarkempaa suunnittelua, puolentoistasadan narua ei viitsi ylimääräisiä veivata.

Pihalla sitten on tapahtunut senkin edestä. Nurmikonleikkuun makuun on päästy täälläkin ja sammalmatto poistuu tontilta hyvää kyytiä. Nurmikkoa on saanut paikkailla enemmän ja vähemmän, mutta pääsääntöisesti nurmimatto on ihan hyvällä mallilla. Paikallisesta marketista ei oikein mitään lompakkoystävällistä lannoitetta löytynyt, mutta visiitti lankomiehelle ratkaisi sen ongelman. Siellä kun oli sopivasti päässyt säkillinen salpietaria kastumaan, niin sehän ei enää kylvökoneisiin kelpaa. Nurmikkolannoitteeksi se sensijaan kelpaa oikeinkin mainiosti. Muutama kilo tavaraa pitkin pihaa ja voimaton nurmikko näyttää paikoin jo todella hyvältä.

Metsän raivausurakka alkaa tältä kesältä olla nipussa. Oksia ja muuta on tullut varovaisen arvion mukaan polteltua nuotiossa viikon päivät. Tuhkaa on hyödynnetty pihaistutusten, marjapensaiden ja nurmikon paikkausten kanssa. Aluskasvillisuus alkaa kuitenkin olla senverran tukevaa ettei loppuja roskia nyt enää saa millään järkevällä työmäärällä nostettua. Risuja polttaessa on tosin käynyt mielessä, että jos omistaisi vähän järeämmän oksasilppurin niin nuo moskat voisi päästää pienemmäksi silpuksi ja hyödyntää metsäpalan tasoittamiseen. Ihan kaupasta normaalikuolevaisen budjetilla ostettavat silppurit eivät tuollaista määrää kuitenkaan todennäköisesti kestä, niin jotain DIY-ratkaisua joutunee tuohonkin miettimään.

Parempi puolisko on istutellut pensaita pitkin pihoja ja nyt edellisenä viikonloppuna valikoima lisääntyi vielä luumupuulla. Kertokoot rouva itse tekemisistään tarkemmin, minä en ole enää edes ihan kartalla että mitä risuja missäkin kohtaa pihoja nousee. Senverran tuli tonttia kierreltyä että marjapensaat ovat vallanneet alaa vähän sieltä ja täältä ja takapihan puolella on varsin kattava valikoima mm. pihlajaa siirreltäväksi paremmille kasvupaikoille.

Kasvimaalla nousee rikkaruohojen lisäksi perunaa ja sipulia oikeinkin iloisesti. Porkkanat ja mitkälie muut kylvökset odotuttavat vielä tuloksia, mutta ihan selkeästi sieltä elämää löytyy. Viikonlopun pikaprojektina tuli sitten rääpäistyä pystyyn kasvihuone. Pientä säätöä tuo huone vielä tarvitsee, naputtelen rakennelmasta ihan erikseen postauksen kunhan saan kameran tyhjättyä ja rakennelman valmiiksi asti. Yksi ikkuna vielä puuttuu ja ovi kaipaa pientä sovittelua.

Yksi isompi siivousprojekti tuli tehtyä nippanappa ennen esikoisen synttäreitä. Otin ja pesin rännit suunnilleen tyhjäksi. Rännien asennus on tällähetkellä kutakuinkin päin persettä, ne kun on asennettu joskus aikanaan huopakaton tasalle. Nykyisellään huopakaton päällä on rimat ja rimojen päällä peltiä, joten rännit ovat sitten 2 senttiä liian lähellä seinää ja 3 senttiä liian alhaalla. Lisäksi kaato on vielä vähän sinnepäin, joten jokainen kouru oli liki puolillaan lehtiä, neulasia ja muuta sontaa. Parhaimmillaan sai ihmetellä ettei kompostoituneessa moskassa näkynyt kastematoja. Vesiletku, painepesuri, tikkaat ja muut tykötarpeet aseistuksena homma oli illassa tehty. Lisäksi kattoa tuli kuurattua samalla kun painepesuri oli käsillä, peltiin on tarttunut paikoin jäkälää ihan kohtuullisia määriä. Ihan kaikkea ei päässyt pesemään, katossa kun on kallistusta senverran ettei ilman nostokoria tai valjaita tohdi kovin pitkälle harjalta laskeutua.

Muuten homma on mennyt pihan siivoilussa ja polttopuiden tehossa töiden ohella. Kuvamateriaali on vielä kamerassa, suolletaan sitä sitten ensikerralla.

 

 

Nurmikon entrausta

Kuten jo aikaisemmin tuli todettua, niin nurmikon paikalta löytyi paikoin lähinnä tukeva kerros sammalta. Nurmikon ilmaus, kalkitus, lannoitus ja paikkauskylvöt ovat siis edessä.

Ilmaukseen löytyy monennäköistä työkalua, perinteiset kenkiin kiinnitulevat naulapohjat ovat varmaan halvin optio, hintahaarukan yläpäästä löytyy ison ruohonleikkurin kokoisia polttomoottorikäyttöisiä härveleitä. Kaverin kanssa pyöriteltiin hetki ajatuksia edestakaisin ja päädyttiin välimalliin. Puutarhaliikkeistä saa nimittäin ruohonleikkurin perään kiinnitettäviä ilmaajia joita vedellään pitkin nurmikkoa. Tuollaisen hinta heiluu jossain vajaan satasen ja neljän sadan välillä, meillä päädyttiin DIY-ratkaisuun.

DSC_0186Käytöstäpoistettua vesijohtoputkea, lumikolan aisat, kemppiliimaa ja tovi askartelua niin nurmikonilmaaja helvetistä oli valmiina. Jälkipolvet nimesivät keksinnön ilmavaivaksi ja epäilivät että liekö moisen rakentamisessa mitään järkeä.

DSC_0187Ovat ehkä oikeassa, sen näkee sitten syksymmällä. Terän syvyys on vajaa 7 senttiä tyvestä kärkeen. Kapineeseen pari tynnyriä kyytiin ja tynnyrit vettä täyteen. Noin 100kg painolla laite uppoaa vähän paikasta riippuen joko muutaman sentin tai koko terän verran. Kapine ajettavan ruohonleikkurin perään ja muutama kierros ympäri pihaa.

DSC_0190.NEFIlmaus mitä ilmeisimmin onnistui, nähtäväksi jää saako tuota tehdä vielä kerran tai pari uudelleen ennen syksyä. Meidän plantaasilla nurmikkoa on luokkaa 2000m², joten steppailu piikkikengillä ei senkään puolesta innostanut, mutta tuossa terämallissa on internetin ihmemaan tietojen mukaan toinenkin pointti. Tuo terä leikkaa ruohon juuristoa, jota pelkkä piikki ei juurikaan tee. Juuriston leikkaaminen kuulemma kiihdyttää uusien juurien kasvua ja sitäkautta parantaa nurmikon kasvua. Noihin koloihin pitäisi kuulemma vielä ripotella hiekkaa parantamaan maan ilmavuutta, mutta se jäi ainakin tältä kierrokselta tekemättä, ehkä ensikerralla sitten.

Kalkitukseen valitsin ihan perus kotimaista dolomiittikalkkia (4,50€/40kg). Kylvin pari säkkiä pihaan suunnilleen fiskarsin istutuslapiollinen per neliö -annostelulla. Tuota tavaraa saa hakea vielä ainakin pari lisää että saa edes tuon n. 300g/m² annostuksen koko sammaloituneelle alueelle, eikä suurempikaan määrä haittaisi. Onneksi tuo ei ole erityisen arvokasta tavaraa. Sammaleensyöjääkin mietin, mutta se on kohtuullisen arvokasta tavaraa ja se vain tappaa näkyvän sammaleen, juuristo jää ennalleen ja hetkenpäästä samassa paikassa kukoistaa jälleen uusi sammalmatto.

Jonkinmoista lannoitusta pihaan pitää myös keksiä. Joku kekkilän nurmilanta olisi tietty helppo valinta, mutta se käy vähän lompakon päälle. 200 neliön läntille riittävä säkillinen maksaa 25€ luokkaa, tähän pihaan saisi ostaa noita säkkejä ainakin tusinan. Pitää kysyä ihan ammattilaistuotteita ja hakea ihan apulantaa samasta paikasta kuin maanviljelijätkin. Apulannan kanssa pitää vain olla vähän varovainen annostuksen kanssa, ihan rehuheinä kasvaa äkkiä 10-15 senttiä vuorokaudessa parhaimpaan kasvuaikaan. Nurmikon kanssa tuommoinen kasvu on ehkä vähän liikaa.

Kerrasta valmis vaihtoehto olisi sitten vetää koko nurmikko rapakolle ja heti kahden vuoden päästä nauttia upouudesta vihermatosta. Kahden kesän rapapiha ei oikein innosta, joten mennään pykälä hitaampaa reittiä.