Pihassa ei meidän asumisen aikana ole ollut oikein kunnollista nuotiopaikkaa. Kevättalvella kaadettujen puiden kanssa tuli aika selväksi jo ennen kaatoa että kun kerran värkkiä on niin niistähän tehdään perinteinen hirsilaavu. Eipä nörtti tuolloin tiennyt minkälaiseen suohon taas hyppäsi.

Rungoista tuli karsimisen jälkeen katkottua n. 15-20 senttiä halkaisijaltaan olevat osat erilleen ja niistä olisi tarkoitus ihan perinteitä kunnioittaen veistellä jonkinmoinen laavuntapainen aikaisemmassakin numerossa hehkutetun ison pihakuusen nurkille.

Parkkaaminen ihan maata vasten on semmoinen homma että siinä menee paitsi tolkuttomasti aikaa niin sitä ei ainakaan meikänörtin selkä kestä varttia pidempään, joten koko touhu aloitettiin työkalujen tekemisellä.

Nurkista löytyi sopivasti n. nelituumaista parrua. Pätkät on jotain vähän toista metriä, ovat edellisessä elämässään olleet jonkinmoisen trukkilavan aluspuita. Mitta tuntui aika sopivalta, joten lähdin veistämään suoraan tuohon. Sirkkelillä pari rantua parin sentin syvyyteen, taltta ja vasara kouraan ja loveamaan.

Vähän turhan raakalla kädellä tuli loveaminen tehtyä, mutta liian kanssahan aina pärjää.

Uretaaniliimaa väliin ja miljoonalaatikosta suunnilleen sopivan kokoisia puuruuveja kylkeen. Kuten kuvastakin näkyy niin kulma on ihan tylysti 90 astetta (tai ainakin melkein). Yläpuolelle jäävä V on viitisentoista senttiä kanttiinsa.

Samalla metodilla kolmas keppi kiinni. Lovi kylkeen, liimaa väliin ja ruuveja päälle.
Rakennelma tuntui hieman heppoiselta pelkkien lovien varassa, joten romulaarista pari pätkää lautaa vielä vinotueksi. Pari tällaista syntyi yhden illan askartelulla tallin puolella. Sitten itse asiaan.
Runko pukkien päälle, laadukas 9,90€ parkkausrauta kouraan ja kuorimaan. Kun tuon halpisraudan sai edes kohtuulliseen terään niin tuota teki ihan mielikseen. Runkojen mitta on tässäkohtaa neljästä kahdeksaan metriin, pisimmät mitä nörtti jaksoi nostaa pukille kokonaisena oli jotain kuuden metrin luokkaa. Ihan noin hulppeaa laavua ei ole ajatus tehdä, mutta runkojen siirtelyyn meni vähintään yhtä paljon aikaa kuin varsinaiseen parkkaamiseen niin ihan tietoisesti pidin runkojen lukumäärän niin pienenä kuin mahdollista.

Viikonloppu ja muutama ilta viikolta lisää ja koko pino pääsi eroon kuoristaan. Pukit kestivät hyvin, toisen pukin yksi jalka otti vähän kipeää kun pinon päältä pääsi runko pyörähtämään vähän turhan kovaa vauhtia alas. Pienen lastoituksen kanssa noilla pukeilla parkkaa kuitenkin vielä pitkään ja kustannus oli aika lähelle nollaa, puumateriaali on ilmaiseksi saatua, purriliiman jämät sai sopivasti hävitettyä tuohon ja muutama ruuvi miljoonaämpäristä ei sekään kovin kummoista lovea lompakkoon tehnyt.

Tuo kympin parkkuurauta yllätti ihan iloisesti, vaikka se kaupasta tullessaan muistuttikin enemmän lattarautaa. Tahkon ääressä sai viettää toisenkin tovin että teräkulman sai kohdalleen ja kapineen muutenkin käyttökelpoiseen kuntoon. Vaihtoehto paikallisessa marketissa oli kuitenkin ihan kunnollinen (?), taottu rauta ja hintaa 80€.

Parkkuupukit on tuossa hommassa aivan ehdottomat, tukkisakset samaten. Pukit tuli tehtyä ja sakset löytyivät tallin seinältä valmiiksi, joten tässäkohtaa koko projektin kustannuksia on puiden kaato ja tuo parkkausrauta. Kaato maksoi n. kympin / runko ja laavuun päätyy ehkä kolmannes joka rungosta, joten budjetin puolesta liikutaan jossain 70-80€ nurkilla. Tuota kaadon hintaakaan ei ihan suoraan voi edes laavun kustannuksiin laskea, nurin nuo männyt olisivat kuitenkin menneet.

Jatketaan tarinaa kuitenkin seuraavassa numerossa.