Sukkasatoa

Innostuin kokeilemaan erilaisia sukkamalleja, kun monesti sitä jää jumiin aina siihen yhteen ja samaan. Nyt sitten päätin ottaa testiin kaikkia niitä, mitä olen joskus ajatellut tehdä. Kyllä ne sukat aina jostain paikkansa löytävät, tuskin jäävät nurkkiin pyörimään. Valmiina on jo muutama pari, yhdet tekeillä ja useampi mietinnässä. Kaikkien muiden keskeneräisten juttujen seassa.

Pitkävartiset pitsisukat…
image..parit miesten perussukat samalla mallilla..image..ja yhdet ihan perusraitasukat jämälangoista.imageViikonloppuna taas matkailu avartaa ja autossa saa tovin istua, niin luulenpa, että tuo pariton sukkakin parinsa saa..

Kuulumisia kasvimaalta

Vettä ja kylmää on riittänyt tämän kesän alkupuolella. Lämpöä vähän turhankin vähän. Mutta siitä huolimatta on kasvimaalla sekä kasvihuoneella jotain sentään tapahtunut.

Chilit ja paprikat ovat jo komeita raakileita kasvatelleet..imageimage..mansikka kukkii…image …kauran seassa perunakin jo komeasti kurottelee ylemmäs..image …herne melkein rehottaa penkissä..image …punajuuri- sekä porkkanapenkit odottavat jo kitkemistä ja harvennusta…image…yrttilaatikossa pinaatti on kasvanut jo syöntikelpoiseksi..image..niinpä eilen meillä herkuteltiin iltapalalla pinaattisämpylöillä!imageimageJa kesäkukkasille isäntä askarteli tovi sitten kivan laatikon, mikä mukavasti piristää muuten hieman ankeaa portaikkoa. imageJosko se lämmin kesä pian saapuisi, juhannuksen kunniaksi sitä jo hieman sääherra täällä lupaili!

Keskeneräistä ja valmista

Eipä tämä kesä tästä tunnu oikein lämpenevän, joten sama tehtailla villasukkia ja lapasia. Ei ole kelit ainakaan liian kuumat niiden tekoon. Jämälangoista aloin työstämään villasukkia ja jokunen pari tässä sitten  onkin työn alla.image Lisäksi lastenhuoneen verho on aloitettu, se vaan odottelee varikolla lankatäydennystä. Ihana väripläjäys kertakaikkiaan! imageTytölle tein pöllötyynyn lisäksi myös hameen lahjaksi. Malli oli kuitenkin jotenkin (omasta mielestäni) hirmuisen kapea, joten tässä nyt pohdin ja pyörittelen meneekö hame kuitenkin purkuun ja työstän vähän erilaisen. imageOlen aina välillä kaipaillut laukkua, jossa kuljetella lompakkoa ja puhelinta mukana, jos ei satu olemaan taskuja saapusalla. Noh, rahalla saa ja hevosella pääsee, vaan jotenkin ei vaan ole osunut mieleistä laukkua kohdalle. Eikä sitten kumminkaan ole raskinut ostaa, vaikka olisikin kiva löytynyt. Omatekoiset laukut ovat tuntuneet jotenkin sitten liian tätimäisiltä, mutta aikansa kun ajatus päässä muhii, niin johan alkaa tapahtumaan. Eräänä yönä valvoessa se idea iski ja siitä se ajatus sitten lähti. Aivan kelpo laukku tuli, tosin jälkikäteen tuli muitakin ideoita, joten toinen laukku on jo ajatustasolla tekeillä. imageKeväällä osallistuin siihen Sievin kotiseutulapanen kilpailuun. Noh, onni ei ollut myötä tällä kertaa ja finaalipaikka jäi välistä. Mutta tulipahan harjoitusta ohjeen kirjoittamisen kanssa. Ja muutama lapasmalli siinä sivussa. Muutamia erilaisia vaihtoehtoja tuli tehtyä valmiiksi asti..
image Tämä malli sitten lopulta valikoitui vaihtoehdoista kisaan mukaan. Ideat lapasen kuviointiin on haettu Sievin vaakunasta.image image Yksi muista malleista sai keväällä parin ja lähti maailmalle ystävän käsiä lämmittämään.image

Juhlia ja lahjoja

Pari viime viikkoa on mennyt tehokkaasti tytön synttäreitä valmistellen ja lahjoja työstäen. Hyvissä ajoin on taas oltu liikkeellä ideoiden ja töiden aloittamisen kanssa, mutta niinpä vaan taas on edellisinä iltoina väännetty hommia loppuun.

Eskarikavereiden kanssa tyttö juhli syntymäpäivänsä etukäteen, ennen kesälomille jäämistä. Kakun virkaa niissä juhlissa toimittivat nämä kuorrutetut muffinssit.
imageTyttö toivoi kaksikerroksista kukkamerikakkua, keijuja ja perhosiakin oli listalla, mutta onneksi pelkät kukat loppupelissä riittivät. Niitä tehtailinkin sitten jonkinlaisen läjän. Viralliselle päivälle tein pienemmän kakun, ihan harjoituksen vuoksi. Ja viikonlopun kekkereille sitten toteutin alkuperäisen toiveen.
imageimageimageYhdet ylioppilasjuhlatkin tälle keväälle oli ohjelmassa ja varsinaisen lahjan kylkeen tein sitten vielä muutamia virkattuja lasinalusia.imageTytön opettajalle lahjaksi bambu-puuvillalangasta virkattu tiskirätti.
imageJa tämä ihana pöllötyyny valmistui tytön syntymäpäivälahjaksi, pinkillä ruusulla tottakai.imageimage

Kesää kohti

Välillä asiat etenevät vauhdilla. Niin sattui nytkin käymään. Koitti tilaisuus johon tartuttiin. Metsäpalstaa oli tarkoitus hiljoksiin kesänä aikana raivata pihaksi, mutta sattupas käymään niin, että tämä tapahtuikin jo viikko sitten, kahden illan aikana. Kiitos vaan naapurin ja kaivinkoneen tehokkaan yhteistyön. Tarinoikoon tuo toinen osapuoli asiasta enemmän, mikäli siihen tarvetta tuntee, minä turvaudun kertomaan asioista kuvin.
image
imageimageMaisema pihalla hieman muuttui…imageimageSuurien muutosten keskellä ei ole unohdettu kuitenkaan pieniä yksityiskohtia. Kukkapenkit ovat suunnitteilla ja sitä ennen voi pihaa kaunistaa pienillä ruukkuasetelmilla.imageMyös kasvimaalla sekä kasvihuoneella on positiivista kehitystä tapahtunut nopeasti, vaikka kelit ovatkin hiukan viileitä olleet. Pihan puolelle kylvetyt juurekset, yrtit ja salaatit puskevat alkuja innokkaasti. Kasvihuoneella yksi kesäkurpitsa on näköjään selviämässä elävien kirjoihin ja sinne kylvetty avomaankurkku näyttäisi myös tykkäävän olostaan. Paprikoissa on jo useita raakileita ja vesimeloni kukkii. Hedelmäpuista luumupuu ja perheomenapuu kukkii näinä päivinä. image image

 

Riemula kesäkuntoon

Meidän leikkimökki ristittiin ”Riemulaksi”. Siellä sitä riemua varmasti piisaa ja hyvin passaa talonkin nimen kanssa yhteen.

Ensin siivous, sitä hiekkaa olikin sitten ihan huolella ehditty mökkiin kannella. Mutta leikkejä varten meidän mökki onkin, niin eipä nipotella liikaa. Hiekat ei sieltä pois pysy, mutta pyyntö lapsille esitettiin, että jos ei ihan sankkotolkulla sitä sisään kannattaisi. Ja siivouksen ja sisustelun jälkeen näyttää jo paljon paremmalta! Mutta koska tila on iso, niin lisää kaikkea tarvitaan! Ja niitä sinne varmasti kesän mittaa tulee laiteltua. Mutta tästä lähdetään liikkeelle.image image image image image

Leikkimökin uudet vaatteet

Kiirettä pukkaa. Monta rautaa taas tulessa. Mutta leikkimökin sisutukseen kaavailemani artikkelit ovat nyt valmiina, seuraavaksi mökin puhdistus (jostain kumman syystä sinne on kantautunut hiekkalaatikolta kiloittain hiekkaa) ja sisutus käyntiin. Hieman lisäpainetta tähän urakkaan antoi loppuviikolle kaavailemani tyttären kaverisynttärit, johon yhteyteen haaveilen saavani mökin laitettua valmiiksi.

Varaston uumenissa lojui vanha hoitopöytä, jonka visioin leikkimökin sohvaksi/lepotuoliksi. Vähän vahvistusta ja pesua se vaatii, mutta vallan mainio tarkoitukseensa. Siihen sitten pehmusteeksi vanha ohut patja. Patjan taitoin kaksinkerroin ja tungin vauvapeitto lakanan sisään. Vähän virkkailuja ja pehmuste sai koristeellisen päällisen. Ja tottakai sohva tarvitsee tyynyt. Jämät käyttöön ja riemunkirjava teema jatkuu :). Täytteet tyynyihin sai sopivasti vanhoista kuluneista tyynyistä.

image

Pesua ja tekstiilejä vailla oleva ”sohva”

image

Sohvatyynyt

image

Sohvan tekstiilit, hyvin toimii yhdistelmä

Leikkimökin sisäkatoksi isäntä keksi pikaratkaisun peiteharsosta, vähän se tuo valoa ja hieman siistii ilmettä. Toimii tähän hätään mainiosti.imageTyttösen syntymäpäivät siis työn alla. Viikonloppuna sain jo valmistelut leipomusten osalta käyntiin. Kinderpiirakka valmistui pakkaseen ja kakunkoristeetkin ovat työn alla. Koetan ehtiä myös työstämään lahjapakettiin tytön toivoman pöllötyynyn, aloitettu se jo on. Tyttösen eskariopettajalle on myös pieni muistaminen tekeillä. image

 

Rakkaudesta lajiin

Viime viikonvaihde meni aika tiiviisti pihalla polttopuusavotan sekä kasvimaan/huoneen parissa. Siinä touhun tiimellyksessä sitä tuli mieleen, että voisihan ne asiat tehdä helpomminkin, jos haluaisi. Talon voisi lämmittää sähköllä ja kaupasta saa vihanneksia. Niin, rahalla saa ja hevosella pääsee. Nuo kaikenlaiset pihapuuhastelut on kuitenkin sen verran terapeuttista puuhaa, että ei tulisi mieleenkään olla ilman. Ja onhan se tämä kasvien kasvattelu vaan jokseenkin kiehtovaa puuhaa sekin.

Viikonloppuna saatiin melkein kaikki kaadetut puut pinoon asti. Suurimpien pölkkyjen halkominen on vielä kesken, mutta viikonlopun aikana nekin on tarkoitus saada pois pihalta.
image

Tomera apuri menossa mukana

Tomera apuri menossa mukana.

image

ProjektiMF pääsi jo oikeisiin hommiin

Kuten jo aiemmin mainittu, takapakkia otti kasvatuspuuhat hieman. Jostakin syystä tomaattien ja kurkkujen kasvatus ei kertakaikkiaan onnistunut. Syynä varmasti sen sata pientä juttua, mutta emme anna sen lannistaa. Avomaankurkkua kokeillaan vielä suoraan avomaalle kylväen ja tomaatin sekä kurkun taimia saadaan kahvihuoneeseen muualta.

Sen sijaan tämmöiset kummallisuudet sekä vaikeammat kasvatit rehottavat minkä ehtivät. Chilit, paprikat sekä vesimeloni voivat hyvin ja paksusti. Paprika on kukkinutkin jo kuukauden päivät ja ensimmäiset raakileet on havaittu.

Laajennetulta kasvimaalta odotellaan tänä vuonna porkkanaa, perunaa, lanttua, punajuurta sekä sipulia. Lisäksi herneitä on yhdessä penkissä. Yrtit sekä salatti kokeillaan tänä kesänä kasvatella pienemmissä kasvatuslaatikoissa ja ruukuissa. Mansikkamaa laajenee vielä todennäköisesti muutaman penkin verran, kunhan loput mansikantaimet saapuvat tänne. Jokunen siemenpussi odottelee tuossa lisälaatikoita, mutta muuten alkaakin olla hommat jo hyvällä mallilla. Sitten odotellaan, kuinka kasvatukset lähtevät kasvamaan..image
image image

Leikkimökin riemukkaat verhot

Nyt ne ovat valmiit ja ne ovat ihanaakin ihanammat! Eihän sitä voi olla hymyilemättä ja iloinen, kun näitä katselee. Ja kyllä, nyt jo syyhyttää aloittaa seuraava, isommassa koossa. Tytär nimittäin haluaa ehdottomasti lastenhuoneeseen samanlaisen. Siihen ei enää jämävarasto riitä, mutta nettikaupasta on jo sillä silmällä vilkuiltu lankakasaa.. Kuvat kertovat taas enemmän, joten tässäpä niitä. Voin kyllä sanoa, etteivät värit aivan pääse oikeuksiinsa, mutta ei vesisade houkuttele kuvaamaan ulkona….image image

Kunhan kelit tästä hiukan paranee, alkaa leikkimökin sisustus, matothan sinne jo valmiina kaapissa odottelevat, viime kesästä asti ovat valmiina olleet.

Tilastotiedettä

Sivuston kävijäseurantaan tuli nakattua AWStats joku aika sitten ja dataa on kertynyt. Näitä horinoita on tuon mukaan käynyt kuluvana vuonna lukemassa n. 4000 eri pällistelijää, kaikkiaan vähän päälle 7600 kertaa. Kuukausittaisia kävijöitä on n. 900 ja käyntikertoja n. 1800.

Ihan pilkulleenhan nuo datat tuskin pitävät paikkaansa ja seassa on mm. allekirjoittaneen RSS-lukija, joka käy kurkkimassa uutta sisältöä useamman kerran päivässä. Jonkinmoinen lukijakunta blogilla kuitenkin tuntuu olevan, vaikkei vuorovaikutteisuutta kovin kummoisesti kommenttien tms muodossa täälläasti näykään.

Muutoin tilastoista löytyy että keskimääräinen visiitti sivulla on kestänyt 99 sekuntia, ehdottomasti suurin osa menee kastiin 0-30s, johtuen lähinnä Googlen ja muiden hakukoneiden roboteista jotka lukevat sivuja vähän orgaanisia lihasäkkejä nopeammin.

Ehkä mielenkiintoisin sisältö tilastoista löytyy kuitenkin hakufraaseista joiden kautta sivustoon on kuluvana vuonna päädytty:

  • nyörisukat
  • nurmikon ilmastus kone
  • tuulensuojassa merkki kosteudesta
  • kattotuolien mitoitus
  • kassala blogi
  • pitsisukat
  • terassin rakentaminen nurmikolle
  • kasvihuone sisältä

ja oma suosikkini:

  • itse tehty romanttinen kasvihuone

Romantiikkaa en vielä ole tuosta meidän kasvihuoneesta löytänyt, mutta kauheus lienee tuossakin katsojan silmässä. Tuon käsityöt ja pihan mylläys tuntuvat olevan ihan yleisiä harrasteita muuallakin valtakunnassa. Ei niin yllättäen käsitöihin liittyvät haut ovat yleisempiä syksyllä ja kevään korvalla hakutermit keskittyvät enemmän idätykseen, kasvihuoneeseen ja pihan kunnostukseen.

Statistiikat ovat ihan mukavaa seurattavaa, webbiserverin logit antavat vain valitettavan rajoittuneen kuvan sivuston käytöstä. Googlen analytics olisi varmaan Ratkaisu(tm), mutta ainakaan toistaiseksi en ole ajatuksesta pahemmin innostunut.