Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

Ongelmana naamiaisasu

Vappu tulee ja niin myös kerhojen ja eskarin naamiaiset.. Arvelin pääseväni helpolla, neidin kaapissa lojuu useampi prinsessapuku. Mutta eipä äiti tiennyt, että prinsessat alkaa olla out. Tytär ilmoitti ponnekkaasti olevansa winx -keiju naamiaisissa. Aha, mikäs on sitten winx? Google kertoo ja hikipisarat alkavat kohoilemaan otsalle.

Noh, pienen pohdinnan jälkeen päädyimme ottamaan kaapissa lojuvan Tuhkimo -asun (himpun kärsineen sellaisen) työn alle..

Tästä lähdettiin..

Tästä lähdettiin..

Fiskarsit kouraan ja hameesta lähti puolet pois. Sen jälkeen hörselöt kuikkaan. Parvekkeelta löytyi pala solumuovia, siitä ja hörselö- sekä hamekankaasta askartelemaan siipiä. Jotkut kuulemma käyttää ompelukonetta, minä luotin jälleen kerran neulaan ja lankaan. Toki siinä illan hiljaisina hetkinä tuli mietittyä kerran jos toisenki, että olisi ollut jo valmista, jos…. Kaapista löytyi onneksi pala liimautuvaa hieman kiiltäväpintaista valkeaa kangasta, jolla sain huolieltua reunat siistimmäksi.

Paidan rinnuksissa olevan Tuhkimon kuvan piilotin hörselökukkasen alle. Hame oli helpoin pala, sen kun käänsi ja ompeli reunan. Käsineet hamekankaan palasista, yhdellä saumalla kiinni ja reunat huolittelin jälleen liimautuvalla kankaalla. Virkkasin myös renkulan, jonka voi pujottaa sormeen, jotta pysyvät paremmin paikallaan

Ja vielä tiara, samalla metodilla mitä aiemmin tekemäni ruusuhiuspanta. Kuminauhan ympärille keltaista lankaa ja sitten virkkasin pylväillä pienen tiaran. Tyttö tykkää ja äiti myös, mikäli puku kestää kahdet kekkerit.

...ja tällainen siitä tuli.

…ja tällainen siitä tuli.

Varsin tyytyväinen keiju

Varsin tyytyväinen keiju

Ensi viikolla olisi keskimmäisellä vielä kerhon naamiaiset. Poika ilmoitti olevansa työmies. Tämän toteutus taitaa onneksi tapahtua helpommin…

Sunnuntain helppo herkku

Varsin tehokkaan viikonlopun kunniaksi arvelin tehdä jotakin hieman erilaista sapuskaa. Törmäsin sitten seuraavanlaiseen yhdistelmään, jonka arvelin maistuvan koko poppoolle. Eli Wallenbergin pihvit  sekä pekoni-perunamuussi. Reseptejä on näihinkin valita asti, itse menin tämmöisellä setillä:

WALLENBERGIN PIHVIT:
2 dl kermaa
500 g naudan jauhelihaa
1 keltuainen
ripaus valkopippuria
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl neilikkaa1/4 tl muskottia
1 tl suolaa
korppujauhoja
leivittämiseen vehnäjauhoja
Sekoita jauhelihataikinan ainekset keskenään hyvin. Muotoile isoja, paksuja pihvejä, jotka leivität vehnäjauhoissa. Paista voissa molemmin puolin kauniin ruskeiksi, 2-3 min/puoli
PEKONI-PERUNAMUUSI:
1,5 kg perunoita
5 valkosipulin kynttä
1 pkt pekonia
1 sipulikerma/maitoa
suolaa
Keitä kuoritut lohkotut perunat ja valkosipulinkynnet vedessä kypsiksi. Kuullota silputtu pekoni ja hienonnettu sipuli. Muussaa perunat ja valkosipulit. Lisää pekoni/sipuliseos joukkoon ja kerma/maitoa, niin, että saat sopivan paksuisen muusin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Kaveriksi vielä salaattia ja kylläpä maistui kaikille!image

Viikonloppu meni aika tehokkaasti pihalla. Ja paljon siellä taas saatiin tehtyäkin. Pihan puhdistus alkaa olla hyvällä mallilla, leikkimökin kalustus starttasi, että pääsee jälkikasvu aloittamaan leikit sielläkin. Kirves heilahti taas jonkun kerran, välillä vaan pitäisi muistaa pinotakin.. Ja saipa vielä sunnuntain päätteeksi hiekkalaatikko hiekkatäydennyksen.image imageimage

imageimageKyllä kelpaa taas touhuta!

Perhosia sulle, perhosia mulle

Haa, minun ja tyttösen lapaset lopultakin valmiit, juuri sopivasti näin lämpöisten kelien kolkutellessa nurkan takana. Noh, onneksi näille on varmasti käyttöä, vaikka vähän on venynyt valmistuminen. Kyseessä siis ohuesta langasta neulotut kirjoneulelapaset, juuri omiaan näille viileille keleille ja syksyn pikku pakkasille.

imageKerrankin osui myös värien kohdistus aika nappiin vaikka en niitä tälläkään kertaa sen kummemmin ajatellut kohdistella.

Omiin lapasiin tein kämmenen puolen erilaisella kirjoneuleella, ihan vaan kokeilun vuoksi. Kivat ovat molemmat.image

imageJa muistinpa kiireessä tällätä vähän sovituskuvaa siitä ruusupannasta mistä aiemmin jo kirjoittelin…image

 

Välipalana matto

Se tunne, kun iskee idea ja on vaan ihan pakko heti toteuttaa. Saamassani lankaläjässä oli kiehtova jättimäinen kerä pehmeää mysteerilankaa. Samontein, kun kerän näin, kolahti ajatus pehmoisesta matosta. Pari päivää maltoin ajatuksen itää, mutta sitten oli pakko tarttua tuumasta toimeen. Ensin kerin langan kaksinkertaiseksi ja sittenpä vääntämään. Maton tein ”Aura-maton” ohjetta soveltaen ja jälleen työ eteni varsin vauhdikkaasti.

imageLopputulos oli juuri mielikuvan mukainen, kevyt ja pehmoinen pieni matto. Tälläkään kertaa ei valmista paikkaa työlle ole, mutta tuskinpa jää nurkkiin tyhjänpanttina pyörimään.image

Viimeinkin valmista

imageNimittäin tämä suunnatonta tuskaa tuottanut kilpailutyö. Heti kun tämä kisa tuli ilmi, minulla iski visio, selkeä ja helppo. Mutta saappa se sitten toimivaksi käytännössä. Milloin ei värit miellytä, milloin langan paksuus, kuvion hienosäätöä… Paperille piirtelin ainakin sen sata erilaista versioita, lapasia oli parhaimmillaan kuusi erilaista neulottuna pöydällä. Mutta nyt, se on valmis ja se on nyt lähtövalmiina, viemistä vaille paketissa. Aikaakin jäi melkein pari viikkoa. Sen jälkeen sitten enempi kuvia aiheesta.

Ja nyt kun tuo on poissa käsistä, on alkanut valmistua muutakin. Vaikka ei ihan samalla tahdilla, koska piha. Tänäänkin taidettiin olla kevyesti 7-8 tuntia ulkona.

Pitkästä aikaa kyläiltiin sukulaisilla, niin piti tehdä viemisiksi tällainen patalappu. Olen vallan tykästynyt nyt tähän malliin. Nopeasti valmistuu ja tykkään kovasti värien leikistä.imageIski idea hiuspannasta ruusulla. Piti testata taas samaa kyytiä. Pätkä kuminauhaa jonka ympärille virkataan kiinteitä silmukoita. Virkataan ruusu ja kiinnitetään nauhaan. Toimii! Tästä pitänee vielä sovituskuva napata ennenkuin menee pakettiin. Eikä varmasti jää ainoaksi laatuaan..
image Vaihteeksi pöllöjä, pakettiin menossa nämäkin.imageJa leikkimökin verhot on todistettavasti työn alla!
imageJälleen lankavarastoa kartutti lankalahjoitus. Pari isoa säkkiä kaikenlaisia lankoja lähti sunnuntain kyläreissulta mukaan. Ja ideoita on kovasti jo osalle. Mutta jos sitä ennen nuo verhot.. Ja tytön sekä minun uudet lapaset ovat molemmat paria vailla, joten ne ensin.. Nyt kun on lankaakin lisää niihin.

No nyt tapahtuu

..paljon ja äkkiä. Nimittäin pihalla. Viime keväinen metsäpalstan raivaus on ottanut ison harppauksen eteenpäin. Parina viime viikonloppuna sieltä on kaadettu puita. Parisenkymmentä kaikkiaan. Saa tuo toinen puolisko tarinoida itse kaatohommeleista tarkemmin, itse olen keskittynyt raivauspuoleen. Ja sitähän on riittänyt. Risuja läjään, runkoja kasaan ja onpa ensimmäiset pätkät jo kirveen kanssa nakuteltu liiteriin kuivumaan. Maisema hieman muuttui pihalla. Todennäköisesti hieman valoisempaan suuntaan. Suuria suunnitelmia tälle avautuneelle tilalle tietenkin on, mutta sitä ennen tarvinnee ”hiukan” myllätä pohjia, mikä lieneekin tulevan kesän päätavoite tuolla suunnalla.imagePihan haravointi on täydessä käynnissä, tosin tuuliset kelit eivät ole ihan parasta siihen hommaan. Niinpä välillä heilutellaan kirvestä ja visioidaan suuria.

Tämän aamuinen visiointi johti sitten jo käytännön tekoihin. Takapihan metsikön karkaaminen kauemmas innoitti sitten allekirjoittanutta valtaamaan pihalle lisätilaa. Harava kouraan ja puhdistamaan. Risujen, heinien ynnämuun moskan alta paljastui osittain jopa tasainen maa, jota alamme leikkurin kera tasomaan nurmikolle. Pieni takapihan kasvimaa saanee laajennuksen myös. Samoin mansikkapenkkejä on suunnitteilla tälle puolelle.image

image

Hyvä siitä tulee.

Luomisen tuskaa

Kevät vetää pihalle ja sisällä touhuaminen jää taas toiseksi. Siihen kun lisätään ne monet ideat jotka päässä vilisee, niin yhtälö on toivoton. Sen sata ja yksi työtä kesken, kun pakko on aloittaa työstö inspiraation iskiessä. Lisäksi työn alla on ollut yksi neulos, joka on kyllä tuottanut pään vaivaa ja turhautumista. Siitä projektista lisää, kunhan joskus valmistuu…

Jotain valmistakin kuitenkin on hyllyyn kertynyt. Jämälangoista nämä pitkävartiset sukat…
image…ja pääkallohuivi.imageKummityttösen synttärikakkua varten väkertelin myös läjän ruusuja.
image
Mutta kuten kuvasta näkyy, kaaosta pukkaa. Taitaa äkkiä laskettuna olla kuusi eri lapasprojektia kesken ja siihen kaikki muu päälle..ä. Lisäksi jonoa pääsee syntymään, kun eräässäkin projektissa päässyt langat loppumaan kesken..  Leikkimökin verhoillekin on kohta tarvetta, kun sisustus pääsee käyntiin, niin pitäisi siihenkin lisää lankoja hankkia. Ja lasten villasukat on aina hukassa… Ehkäpä nämä tästä jollakin aikataululla valmiiksi muuttuvat, kovasti ainakin koko ajan joku etenee.image

Pääsiäisen jälkeen koittaa arki..

image..mutta kyllä näillä herkuilla ja nauruilla jaksaa taas arkea pakertaa. Monenlaista siis mahtui pitkään viikonloppuun, vaikka ulkoiluja ei ihmeemmin päästy tekemään, sillä nuha iski kaikkiin muksuihin yhtäaikaa. Lauantaina isommat pääsivät kuitenkin tekemään virpomiskierroksen ja hyvinhän sieltä herkkuja kertyi.

Myöhemmin iltapäivällä lapset lapset menivät pitkästä aikaa yökylään mummolaan ja me aikuiset jäimme viettämään iltaa ystäväpariskunnan kera. Luvassa oli hyvää ruokaa, juomaa sekä saunomista.

Kylän pääsiäiskokko oli läheisellä pellolla ja keittiön ikkunasta sitä päästiin tiirailemaan. Mummo sekä tädit olivat isompia lapsia kokolla käyttäneet, perinteisesti makkaraa syömässä sekä arpoja ostamassa.

Tällainen harvinainen illanvietto vaati tietysti vähän parempaa pöytään ja tällä kertaa ruuaksi valikoitui routapaisti naudasta, lisukkeena salaatti sekä ristikkoperunat. Pari kuvaa kattauksesta, valmista annosta ei tullut kuvattua, siinä vaiheessa nälkä iski kuvauksen edelle.

image imageJälkiruuaksi tein paistetun päärynä-kinuski juustokakun. Ihan ei mennyt ohjeen mukaan, sillä tuli puusilmäiltyä ostoslistaa tehdessä rahkan määrä ja piti sitten osa maustetusta rahkasta korvata tavallisella. Mutta kinuskikastiketta purkista lisää ja aurajuustoa kylkeen, hyvin toimi.imageToisen pääsiäispyhän herkkuna meillä oli kanankoipia ohrakasvispedillä. Ihanan helppo ruoka valmistaa ja oli todella hyvää jälleen kerran.
imageArki pääsi tänään vauhtiin mahtavan kelin saattelemana. Ulkoilua tuli sitten harrasteltua kärry/pyörälenkin ja pihatouhuilujen parissa. Kevät hiipii meidänkin pihalle ja ulkoleikit on sen mukaisesti rapaisia. Hiekkalaatikko oli ilmestynyt lumen alta ja siellähän se aika taas lapsilla kuluu. Hieman oli jo haravallekin töitä, kun talon vierustat takapihan puolelta ovat jo lumen alta paljastuneet ja jopa hiukan kuivahtaneet.imageimage