Risusavottaa ja kannon hävitystä

20160429_172441Pihatouhut ovat päässeet kunnolla käyntiin kun lämpömittari näyttää 20 asteen lukemia. Pidempi kevään projekti on ollut talon takana sijaitsevan metsäpalan siivous käyttökuntoon. Lähtökohta tuon risukon kanssa on ollut enemmän tai vähemmän epätoivoinen. Risukko on ollut oman onnensa nojassa ties kuinka pitkään ja maaläntille on kasvanut kutakuinkin läpitunkematon risukko koivua, pajua ja pihlajaa.

20160429_185255Isompia runkoja kaatelin ihan moottorisahalla ja pienempää risukkoa on tullut parin kommelluksen säestämänä siivottua raivaussahalla. Kuvamateriaali on ensimmäisen harvennuksen jäljiltä, toisen isomman sahailun jäljiltä risut ovat vielä nurin metsikön puolella. Kuvassakin näkyvä iso kuusi pääsee nyt vähän paremmin oikeuksiinsa kun ympäriltä lähti ylimääräistä risua melkoinen keko pois.

20160430_152002Metsässä on vielä vähintään samankokoinen keko tikkuja. Ihan polttopuukokoistakin tavaraa meni nurin, nuo pari pinoa pitää perkata läpi kunhan ehtii.

Toinen pitkäkestoisempi projekti on ollut kokeiluluontoinen kannon hävitys polttamalla. Vuoden takaisia kantoja on pihassa useampiakin ja ainakin kaksi niistä on tarkoitus hävittää rumentamasta maisemaa ja nurmikkoa. Pelipaikalle ei oikein viitsi millään isolla koneella nurmikon ja marjapensaiden yli ajella niin jotain muuta pitää keksiä. Jotkut ovat kuulemma kaivelleet kantoja ihan käsipelissäkin ylös, mutta homma on senverran työläs että mielummin mennään vähän helpompaa reittiä.

20160503_200439Kanto on tervaantunut ihan kohtuullisesti, joten sytyttäminen on kohtuu nätti temppu. Nyt kuvissa olevaa kantoa on poltettu kahteen otteeseen, toisella kertaa hilasin kompressorin nurmikolle ja palamista tuli autettua 0.5bar paineella. Jätkänkynttilän malliin sahattu kanto palaa kohtuullisesti yksinäänkin, mutta sekaan on tullut nakeltua kaikenlaista risua tehostamaan palamista.

20160501_101513Ensimmäisen polton jälkeen jäätiin ylläolevan näköiseen tilanteeseen, tuohon tuli sahattua vielä syvemmät urat moottorisahalla ja toisen polton kanssa keskusta painui lähestulkoon ympäröivän nurmikon tasolle. Ainakin kolmas nuotiopiiri pitää tuon kanssa vielä järjestää, mutta ihan toimiva, vaikkei välttämättä kaikkein nopein tai siistein, tapa tuo polttaminen on. Ainakin toinen kanto on vielä ajatus hävittää samalla mallilla.

Hiekkalaatikko

Tuo parempi puolisko ehti jo kirjoittelemaankin hiekkalaatikon päivityksestä, mutta kuvat on aina kivoja niin pistetäään muutama ruutu omastakin kännykästä näkyviin.

Parkkauksen jälkeen n. 25 senttiä halkaisijaltaan olevat rungot siirreltiin parkkuupaikalta pelipaikalle ihan moottorivoimin. Painoa noilla pölleillä on senverran ettei noita edes kahdestaan siirrä mihinkään peräkärryn lavaa pidemmälle.20160430_200304

Lyhyen kärrykyydin jälkeen sitten runkojen asettelu lopulliseen sijoitukseen. Läskille tuli lämmin joka työvaiheessa.

20160430_200209

Syvyyden puolesta runkoja saisi olla 2 päällekkäin, mutta eiköhän tuo yksikin kierros riitä. Täyttäessä runkojen aluset tuli erikseen lapioitua umpeen.

20160430_201818

Kuten kuvastakin ehkä näkyy niin jokainen runko jää n. kolmanneksen maanpinnan alapuolelle. Runkoja ei sen kummemmin ole kiinnitetty mihinkään, tuntuvat pysyvän ihan hyvin paikoillaan isänmaata vasten ilmankin harjateräksiä tai ruuveja.

Tehdessä vähän arvelutti että mitenkähän pahasti perillisten kamppeet ovat pihkassa, tuore mänty kun etenkin parkkauksen jälkeen on ihan tosissaan pihkainen. Hiekka kumminkin sitoi irtopihkat itseensä ja tenavien vaatteet ovat pysyneet pihkasta puhtaina, muutoin hiekkalaatikolla on tietty saatu pyykkiä aikaiseksi.

Kevät koukuttaa

Vaikka pihan kevätpuuhat meinaavat viedä ihan mennessään, niin jossain välissä on silti valmistunut taas läjä käsitöitäkin.

Keväällä tulee aina virkattua enemmän ja sen taas huomaa. Yksi keskeneräinen sukkapari on lojunut pöydän kulmalla jo pidemmän tovin, eiköhän sekin tuosta valmistu, kerran on viileämpiä kelejä taas lupailtu.

Tämä torkkupeitto valmistui jo ajat sitten, mutta on näemmä jäänyt esittelemättä.
imageimagePitkästä aikaa tuli tehtyä myös pöllötyyny, kertakaikkisen suloinen sellainen. Siskontytölle on tämä ihanuus lennähtämässä. imageTulppaani -maton ohjetta testasin pöytäliinaan. Aivan tyytyväinen en lopputulokseen nyt ollut, mutta saaja oli kuitenkin tyytyväinen. Lahjapakettiin tuli tämä käärittyä.imageSiivoilujen yhteydessä tuli vastaan viime keväänä aloitettu bolero. Jossain kohtaa on into tekemiseen lopahtanut ja työ jäi ufoksi roikkumaan. Itselleni tätä lähdin alunperin tekemään, mutta tyttö siihen ihastui, joten viimeistelyjen jälkeen sai neiti uuden hihattimen.
imageimage

Pihapiiri muokkautuu

Hiekkalaatikon lisäksi pahasti rehottava perennapenkki on toinen pitkään mietinnän alla ollut uudistusprojekti. Visioita on ollut jos jonkinlaisia, hienoja ajatuksia turveharkoista sun muista. Nuukapihi kuitenkin jälkeen säästää, kartoitti tontilta löytyvää materiaalia ja otti lapion kouraan.

Lähtötilanne kutakuinkin tämä. Keväällä saa penkin aina siistittyä suhteellisen säälliseen kuntoon, mutta kesän kuluessa tilanne karkaa aina lapasesta. Ensimmäiseksi siis isoimmat perennatupsut ylös ja pinta kauttaaltaan auki.
imageimagePihvaraston uumenista löytyi pari soppelia hirttä, jotka upotin reunustamaan penkin ylä- ja alaosaa. Lyhyelle sivulle kivireunus.
imageimageVähän lisää multaa ja penkki alkaa olla viimeistä silausta vaille. imageSillä aikaa kun huhkin kukkapenkin parissa, haki miesväki hiekkalaatikon täytettä vähän isommalla kalustolla. image..kyllä nyt kelpaa! imageTakapihalla tapahtuu myös. Tämä kuva ei kerro aivan koko totuutta ja tilanne muuttunut entisestään, mutta pikkuhiljaa on piha valloittamassa tilaa ryteikön puolelta… image

Vain hiekka puuttuu..

Vapun vietto on tähän asti ollut kirjaimellisesti työn juhlaa. Sää suosi ja hurjasti saatiin aikaan ja sen kyllä nahoissaan tuntee.

Isäntä aloitti päivän touhut tahollaan ja niinpä kasvimaa on jälleen möyhennetty tulevan kesän kasvatuskoitosta varten.
imageSillä välin jatkoin siitä mihin eilen jäin ja hiekkalaatikon uudistus eteni. Ensin kaivelin laajennuksen syvyyden sopivaksi..image..sen jälkeen sai entinen kehikko kyytiä. imageLaatikon sisukset pois. Jokunen kivikin yllättäen seassa..
image..kuten kuvasta näkyy, aika pehmeää oli puutavara. imageMuutamia tunteja ja lukuisia voimasanoja myöhemmin liiterin luona makoilevasta pöllikasasta löytyi parkattu kehikko. Nyt uupuu enää uusi hiekka..
imageJa pitäähän sitä jotenkin tasoittaa tilanne, päivän päätteeksi katettiin iltapalapöytää vähän reilummalla kädellä.image

Ihan pihalla

Viime viikkoina, kelien niin salliessa, kaikki liikenevä aika on mennyt pihalla kevätsiivouksen parissa. Piha alkaa olla suunnilleen puhdistettuna ja kasvimaan päällä nuotiota riittävästi polteltu, joten on aika aloittaa talven aikana hyvin suunnitellut projektit.

Hiekkalaatikon suurennus on ollut ajatuksena jo ensimmäisestä kesästä lähtien, se vaan aina on jäänyt ajatustasolle. Mutta pelkkä ajatus ei hiekkalaatikkoa ole saanut suurennettua. Ja koskapa isäntä sai talven aikana rapistuneen kottikärrynkin tuunattua uuteen uskoon ja nurkista löytyy pistolapio, niin oli aika tarttua tuumasta toimeen. Parin tunnin aikana siirtyi x määrä maata paikasta a paikkaan b ja homma alkaa olla hyvällä alulla.imageimageVielä syvyyttä vähän lisää ja vanhan version purkaminen, niin saa ruveta uuden laatikon tekoon. Muutama hikipisara taitaa sitä ennen vielä virrata.

Isännällä on omat projektinsa tahollaan,  kertokoon niistä sitten itse lisää.

Kevätpäiviä ja kukkaraitoja

Viikonvaihde hujahti tiiviisti ulkoillessa. Aurinkoiset kelit hellivät ja lumet katosivat pihalta silmissä. Niinpä sitä pääsi kuin pääsikin haravan varteen ja pihan raivaus alkoi jälleen. imagePyöräilykausikin on aloitettu ja kyllä siinä pienin äidin hermoja testailee rämäpäisyydellään.
image

Aina ei retkeilykään tarvitse suuria järjestelyjä, oma piha kelpaa vallan hyvin näin talven jälkeen retkeilykohteeksi. Välipala maistuu heti paljon paremmalle ulkona.
image Takapiha ja kasvimaan välitön läheisyys koki siis jälleen mullistuksen mäntyjen kaadon myötä. Piha laajenee kummasti tulevan kesän aikana, jahka siivoilut ja raivaukset saadaan tehtyä. Tässä lähtötilanne, harava heilui jo sen verran, että kummasti on alue siistiytyi kuvan oton jälkeen.imagePojat innostuivat olemaan apureina roskien kuskaamisessa ja kovasti avuksi olivatkin.
imageViime viikolla löysin ohjeen kukkaraidan tekemiseen ja sitähän piti päästä sitten kokeilemaan. Kummasti muuttui sukan ilme hienommaksi ja sehän innosti vaan enemmän. Niinpä valmistui ennätysajassa pari paria pitkävartista sukkia (pitkillä koulupäivillä ja luennoilla voi olla osuutta asiaan). Ja onhan nämä vaan ihanat…
image image image imageKeväiset kelit ovat petollisia, varsinkin jos tykkää läträtä veden kanssa. Niinpä nyt pidetään nuhanenien kanssa sairastupaa. ”Onneksi” pihalle puhaltaa hyinen pohjoistuuli, joten auringonpaiste ei liikaa houkuttele sairastajia ulkoilemaan. Tänään sain pari ikkunaa pestyä ja vähän kaappia pengottua, joten jos sairastelu jatkuu, niin ehkäpä myös sisätilojen raivaus vähän etenee.

Vierivä kivi…

..ei sammaloidu, tai tässä tapauksessa touhukkaat kädet. Koulun penkille on palattu ja sen taas huomaa. Luennoilla istuessa puikot suhisee ja valmista tulee ihan huomaamatta. Ihme kyllä nurkat ei valmiista töistä ole pullollaan, kun sitä mukaa katoavat, kun niitä valmiiksi saa. Ilmaantuu kummasti arpajaisia, synttäreitä ja muita kissan ristiäisiä mihin sitten onkin vieminen valmiina.

Nämä pitkävartiset Anelmaisten innoittamat sukat ovat nyt vieneet ihan mennessään, mielessä kummittelee jos jonkinlaisia väriyhdistelmiä, joita on ihan pakko päästä kokeilemaan.
image image image imageVälillä tulee tosin muutakin tehtyä kuin sukkia. Tyttö ihastui viime kesänä tehtyyn laukkuun ja toivoi itselleen laukkua myös. Ja koska olen kovin kiintynyt omaani, niin mielelläni toiveen toteutinkin. image imageViimeiset kuuteetkin sain tuhottua ennen pääsiäistä tähän koriin. image Ja koska kevät, niin sehän tietää myös sitä, että pihalle alkaa mieli vetää. Liiteri on kummasti tyhjentynyt, joten kuluneella viikolla Fiskars onkin tarjonnut terapeuttista vastapainoa opiskelulle sekä sukkapuikoille. Isäntäväki ystävällisesti sahaili mukavan pikku läjän pilkottavaa ja emäntähän tykkää.image image

Valoa on pihaan tullut kummasti puun kaadon myötä. Väitän myös, että nopeammin on lumi kadonnut tänä keväänä, ehkä kohta siis pääsen haravan varteenkin….

Kevät tulee, katso kuvat

20160329_194748Kassalan nörtti on keskittynyt viimeaikoina lähinnä saamaan edellisiä projekteja eteenpäin ja ehkä jopa valmiiksi uusien sijaan. Mitään isompaa raapusteltavaa näistä ei kuitenkaan vielä tässä kohtaa ole, mutta ettei bloggaamisen riemu aivan täysin unohdu niin koostetaan vähän kevään kuulumisia.

Puiden kaadon jälkeen satoi lunta, mutta nyt hiljalleen alkaa kevät olla sillä mallilla että rungot löytyvät puiden alta. Loput karsinnat ja katkominen sopivampaan mittaan on lähitulevaisuudessa projektina ja kunhan rungot saa järkeviin mittoihin niin niistä on tarkoitus pihan nurkalle vähän nikkaroida. Tästä kumminkin lisää sitten kun asia on vähän ajankohtaisempi.

Viikolla päänvaivaa aiheutti ylläolevassa kuvassakin näkyvä jäässä oleva rumpu. Vesi valui iloisesti pihatien yli ja yritti viedä sen mennessään. Kaverilta lainattu uppopumppu siirsi vettä pari päivää ja ongelma saatiin ainakin väliaikaisesti poistettua. Kunhan loputkin lumet sulaa ja ojassa ei ole enää metriä vettä niin pitää tutkia tilannetta tarkemmin. Tässäkohtaa on pieni epäily että rumpu on täyttynyt hiekalla ja muulla moskalla.

Kasvatusten puolesta ajatus oli ottaa tänä vuonna vähän rauhallisemmin. Ajatuksen tasollehan tuo jäi.

20160310_004752Monenlaista chiliä, tomaattia, pari kurkkua. Lisää pitäisi pistää itämään kun vaan löytyisi pöytätilaa idätykseen.

Muutoin projektilistalla on ollut normaalien autoremonttien lisäksi edelleen tallissa pötköttävä verku ja jonkinmoisena uutuutena 3D-printteri, mutta etenkin tuosta jälkimmäisestä lisää joskus tulevaisuudessa.

Herkkuja kahvipöytään

Jatketaan herkkulinjalla. Harvinaisten vieraiden iloksi piti tietenkin loihtia kahvipöytään jotain muuta, kuin kaapissa lojuvia korppuja. Ja kun vierailusta ilmoitettiin edeltävänä päivänä, niin aikaakin oli yllinkyllin, tai niinhän sitä luulisi. Hommaa hidastaa kummasti pommin jäljellä olevan talouden järjestäminen suunnilleen säälliseen kuntoon sekä legojen lajittelu sekä kasaaminen. Noh, siitä huolimatta valmista tuli ja aikaakin jäi pari tuntia.

Tällä kertaa suolaista ja makeaa, hyydytetty voileipäkakku sekä vaniljarahkapiirakka persikalla. Voileipäkakun täytteenä turkkilaista jugurttia ehkä desin verran, ruohosipulituorejuustoa rasia, meetvurstia sopivasti, yksi maustekurkku ja puolikas paprika. Hyydytetty kahdella liivatelehdellä. Pohjaksi kerros sekaleipää, jota kostutettu hieman maidolla. Rahkapiirakan pohjana pullataikina. Täytteeksi purkillinen vaniljarahkaa, 1muna ja persikkaa.

imageimageJa vähän silmäniloa nurkkiin keväisten kukkasten voimin. Kerrankin näyttää siltä, että narsissit sekä tulppaanit kestävät pääsiäiseen asti. Yleensä onnistun kyllä ylikasvattamaan tai kuihduttamaan ne ennen aikojaan..
image image